Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
Sivuston remontti on valitettavasti vielä kesken tällä hetkellä, joten kaikki osiot eivät välttämättä toimi tai näy oikein. Päivitykset jatkuvat koko viikon. Pahoitteluni tästä häiriöstä! -Kate-
Sivuston remontti on valitettavasti vielä kesken tällä hetkellä, joten kaikki osiot eivät välttämättä toimi tai näy oikein. Päivitykset jatkuvat koko viikonlopun. Pahoitteluni tästä häiriöstä! -Kate-
Katen lauman tarinoita Kate Tarinoi..
2526272829301
2345678
9101112131415
16171819202122
23242526272829
303112345

RSS

 Tuleman pitää, tuulen pitämää
07.04.2014 06:25 | Toiverikas Kate

Gayly on siis löytynyt. Sain tuossa muutama päivä sitten tekstiviestin, jossa oli kuva Murusta ja kysymys "onko tämä sinun kissa". Ja olihan hän, joten soitin takaisin saadakseni lisää infoa. Pallero siis pyörii Torniossa erään kerrostalorykäelmän pihassa, on pyörinyt jo jonkin aikaa, ja asukkaat siellä ovat yrittäneet ottaa häntä kaikin tavoin kiinni - toistaiseksi onnistumatta. Lähden siis itse paikan päälle tänään (jos kaikki suunnitelmat onnistuvat) huutelemaan Murusta. Nyt saa pitää peukkuja pystyssä! Onhan karvatollero ollut jo viime elokuusta asti seikkailuissaan, joten hänen on jo korkea aika palata himaan Lauman tykö. Viivyn vuorokauden ja kissat saavat jäädä pitämään talonvahtia, kun mä ja koirat lähdetään hakemaan Gayly.

Pidemmälle reissulle en nyt ihan heti ole lähdössä, sillä voin olla varma, että ainakin madotuksiin menee massia, kun Muruska on tullut takaisin ja mahdollisesti myös eläinlääkäri/hoitokuluihin. Joku voi miettiä, että madotus ei maksa paljon mitään, mutta kyllä se tässä budjetissa tuntuu, kun on kolme kissaa ja kaksi koiraa madotettavana. Madotukset siis pelkästään tekee 30€ + mahdolliset korva/silmälääkkeet (esim korvahuuhde n. 20€ ja korvapunkkeihin otitaparat about 14€ - puhumattakaan ell kuluista..)

Oon nyt viimeaikoina pitänyt täällä koiraryhmää pystyssä - eli sitä treeniryhmää. Tavataan keskimäärin 3-4 kertaa viikossa ja kivaa on ollut! Sattuneesta syystä en viime treeneihin päässyt (eli ne piti peruuttaa), kun aamulenkillä koirat astuivat lasin sirpaleisiin. Eihän siinä auttanut muu kuin pitää koirat maassa kyljellään, soittaa taksi ja nyppiä varovasti pahimmat sirpaleet pois. Varovasti nostettiin koirat autoon ja meikä matkusti sikaosastossa, jotta koirat eivät liikkuisi. Eläinlääkärissä mä pitelin Dubaa ja toinen hoitaja Viiviä sillä välin kun ell nyppi pinseteillä sirpaleita varvaskarvojen välistä, tarkisti vahingot ja lopuksi huuhteli antiseptisella aineella tassut. Selvisimme säikähdyksellä! Juuri sen vuoksi, etten antanut koirien liikkua, vaan pidin ne aloillaan, viiltohaavoja, uppoamisia eikä edes nirhaumia tullut! Tohtorikin ihmetteli, miten se voi olla mahdollista, mutta oli vain. Karvakamut saivat kyllä ruhtinaallisesti kehuja rauhallisuudestaan ja käytöksestä kiitollisena ostinkin heille rustoluut. Pidin kuitenkin treenistä välipäiviä ja nyt Gaylyn hakureissun vuoksi niitä tuleekin vähän lisää. Eipä tuo oikeastaan haittaa, onhan urheilutreeniohjelmassakin tankkauspäiviä, niin voi sitten olla meilläkin ihan huoletta. Pirteämpänä sitten loppuviikon satsauksiin.

Meinasin tuossa itsekin tulla kipeäksi, kun en toissa-aamuna älynnyt pukea tarpeeksi päälle (ollut muka niin lämmintä, vaikka oikeasti tuulee ja hiki pinnassa vielä - ei hyvä). Hörpin siis isoäidin reseptillä tehtyä yrttiteetä ja eipä yllätä, että flunssaoireet katosivat. Teen voimalla jaksoin koiriakin lenkittää sen reilun tunnin ajan jäällä muutaman juoksupyrähdyksen ja tokoilun kera. Pitänee vielä varuiks juopasta toinenkin kupillinen ennen autoilua. Niin ja aspiriinia myös matkaan! Ja pari villapaitaa.. Torniossa nimittäin tuulee paljon enemmän ja kylmemmin..

Taidankin alkaa tässä pyykille ja sit pakkaamaan. Tai sittenkin ensin aamukahvit ja uutisartikkelit. Eli samalla tässä reippaita huomenia kaikille! :)
 


 - Toiverikas Kate | Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5.




 Duban kehityksestä Junnun tuloon
26.02.2014 05:12 | Reissusielu Kate

Kevät vissiin näyttää pikkuhiljaa kasvojaan. Täällä ainakin on ollut lämpimämpiä kelejä ja lumi on jo pikkuhiljaa sulamassa ainakin hetkeksi. Ja huisin liukasta on ollut myös! Toukokuu lähestyy.. Se tietää mulle ja Viiville töitä! 

 

Oon saanut kasattua aika kivan treeni porukan ja ollaan Viivin kanssa käyty muutaman kerran viikossa testailemassa osaamisiamme ja myös osaamattomuuttamme. Paljon on vielä edessä. Tähtäämme siis toko-kokeisiin ensi kesäksi ja katsotaan, mihin rahkeet riittää tällä kertaa.

 

Muutaman kerran kävin myös erään seuran kentällä kaverin kutsumana vähän tsekkaamassa meininkiä, mutta.. Kohtasin jälleen saman ilmiön. Mullahan on herran jestas sekarotuinen ja jo niin  vanha (kuin huimat 4w)eihän me nyt voida osata mitään tai pärjätä. Mä en oikeasti ymmärrä.. Ja tuo rotusorto. Eräskin keski-ikäinen nainen mulle sanoi, että mun koirassa kun on karjalankarhukoiraa (jotka ovat tunnetusti itsepäisiä ja itsenäisiä yhden emännän tai isännän koiria), niin ei voi pötkiä pitkälle, kun ei ole hyvä kontakti koira. Pyh, sanon minä! Miten ne metsästäjätkin sitten metsällä, kun heidän nallensa on ajossa riistavietti täysillä kierroksilla saavat koiransa pois? No kutsumalla luokseen - ja se, jos mikä vaatii hyvää kontaktia ja osaamista, kun koira kesken työnsä vedetään pois! Jostain kumman syystä en enää ole käynyt siellä pk-lajisten koirien keskellä naamaani näyttämässä vaan sain kimmokkeen kasata ihan oman ryhmä rämän ja treenailla vapaamuotoisemmin. Ja meidän ryhmässä on muuten paljon seropeja ja myös rotupeja pennusta vaariin. Ja kivaa on ollut. :)

 

Myös Duban kanssa oon vähän treenannut kontaktia ja peruskäskyjä. Dubasta olikin positiivista huomata se, että tästä herrasesta on vielä vaikka ja mihin ja intoa riittää, vaikka fyysinen rellestäminen on vuosien saatossa jäänyt pois. Kenties Dubankin kanssa vielä ehtii..

 

Dubasta lisää positiivista on se, että miespelko on taas hälventynyt. Hihnassa osaa jo kulkea - ani harvoin pitää muistuttaa vierellä olosta ja ei välitä toisista koirista, paitsi jos toinen koira alkaa räyhäämään. Silloin pitää itse ehtiä komentamaan hyvissä ajoin, niin Dubankin saa pidettyä vierellä hihnan kiristymättä. Se on kyllä hemmetin hyvä juttu muutenkin, mutta nyt liukkailla keleillä tuota osaa arvostaa vieläkin enemmän. Vastikään tuossa yksi ilta katsoin vierestä, kun novascotian noutaja uros kiskoi emäntänsä kumoon tullakseen meidän luokse rähinä päällä  mamman vain liukuessa mahallaan liukkaalla tiellä. Ei siinä jäänyt vaihtoehtoja itselle: käskin koirat maahan, astuin itse mun koirien eteen noutajaa kohti ja karjaisin keuhkot tyhjiksi "PERKELE!"nojaten samalla eteen.  Noutaja pysähtyi siksi aikaa, jotta emäntä pääsi takaisin jaloilleen ja kelasi hihnan lyhyemmälle varmemmin käteen. Nainen kovasti pahoitteli tapahtunutta ja mä puolestani kutsuin hänet meidän treeneihin. Onneksi omani pysyivät maassa - myös Duba - vain Luoja yksin tietää, mitä olisi tapahtunut, jos nuo olisivat yhteen ottaneet.. Bokserin itsepäisyydellä kun ei olisikaan helposti luovutettu ja Viivi puolustaa omiaan aina viimeiseen hengen vetoon asti. Eli tämäkin hyöty treeneistä on!

 

Tuossa ennen joulua kävimme tien päällä moikkailemassa siskoa ja mummua ja muitakin tuttuja. Samalla nappasimme kyytiin Junnun, hän on laumamme uusi vaavi. Eli Whitechin De Hobgoblin Junior muutti pysyvästi laumaamme Tiikerin seuraksi. Tiikeri ei itseasiassa ollut matkassa tuolla reissulla vaan oli Pipon huomassa. Lähimme siis kolmisin ja palasimme nelisin. :) Oikein mukavaa oli. Kävimme tutuissa rakkaissa paikoissa ja näimme siskoa ja hänen miestään sekä heidän kissoja (4kpl). Matkasimme mummulle ja mummun kanssa kävimme "vanhassa mummulassa", eli paikassa, jossa on paljon hyviä muistoja lapsuudesta. Vanha salamaja, talli, navetta, aitta, liiteri, pellot, puutarha, kellari, talo ja sen yläkerta - vaikka kaikki lepäsikin lumivaipan alla sisätiloja lukuunottamatta, piti ne kaikki käydä tarkistamassa. Ja tallessahan kaikki oli. Koirat saivat juosta jolkottaa vapaana tutkailemassa paikat meitsin kanssa. Mentiin sinne siis autolla ja ajaessani huomasin peilistä, että molemmat nostivat päätään jo muutamaa kilometriä ennen kuin saavuimme perille: tunnistivat paikan ja tiesivät pääsevänsä telmimään, ihanat. :)

 

Samana aamuna, kun oli tarkoitus lähteä linja-autoilemaan lähdimme varhain siskoni kaverille, jonka luota Junnu oli tarkoitus hakea. Sisko ja kamu lähtivät duuniin ja mä jäin koirien kanssa tutustumaan uuteen laumalaiseen (yllättävän rohkea penikka!) ja totuttamaan häntä koppaan pitkää matkaa varten. Dösärille lähdimmekin vähän turhan ajoissa, joten jouduimme venailemaan muutenkin myöhässä olevaa bussia. Piti sitten kääriä pikkanen vilttiin, ettei toinen vilustu siellä kopassaan. Siinä sitä sitten taas oltiin kaikki reissaajat ja puolisen tuntia ehdin pohtia maailman menoa tuttuja, muuttuneita maisemia katsellen aamupimeässä. Jotain samaa, mutta niin paljon eriä.. Muuttuva maailma. Jos haluaa selvitä, niin muutoksessa on pysyttävä mukana. Kerrankin oli hetki aikaa pysähtyä, ajatella ja muistella. Seuraavaksi mentiinkin jo täydellä tohinalla..

 

.. bussiin, joka viimein saapui. Karvakamut muutoksista, kokemuksistaan ja olosuhteista huolimatta ovat seuranneet mua joka paikkaan, paitsi tällä kertaa yksi, joka venasi meitä 400 km päässä. Kuskia nauratti niin pirusti, kun tuon eläintarhan kanssa sisään astuin ja sanoin, ettei yksikään pakaaseista mene tavarasäilöön. Junnu pääsi kopassaan penkille ikkunan viereen ja koirat lattialle penkin alle. Pientä äninää ja märisemistä vankilassa olosta kuului kopasta, mutta olisikohan mennyt about vartti, niin bussi täyttyi neljän hengen tyytyväisestä unisesta tuhinasta.

 

Nukuimme niin makeasti, että nukuimme oman pysäkkimme ohi ja hädin tuskin ehdimme asemallakaan ulos. Unenpöpperöisenä hieroin silmiä ja koirat haukottelivat ja venyttelivät laiturilla. Umpimähkään selasin katseellani maisemia ja yritin tajuta, että mitä seuraaaksi, olin vieläkin ihan unimaailmoissa. Muuta ei tullut mieleen kuin rööki, joten hilasin kamat ja lässykät penkille ja pistin röökiksi. Samassa tajusin sen kävelyn määrän. Jos olisin herännyt ajoissa, olisi käveltävää ollut vain vajaa kilometri. Nyt niitä kilometrejä tuli muutama lisää. Vilaisin puhelinta, mutta tietenkin akku oli tyhjä, joten ei auttanut kuin runtata veska ja pakaasi olalle, koppa toiseen käteen ja pussi ja koirat toiseen. Sitten askelta toisen eteen siinä lumimyrskyssä (eteeni en meinannut nähdä).

 

Ah, sitä autuutta, kun himaan pääsi! Duba lössähti samantien pedilleen, Viivi tarkisti kämpän, joi vettä, tervehti Tiikeriä ja nuuhkaisi Junnua, jonka jälkeen meni pedilleen. Tiikeri nuuhki kaikki tavarat ja Junnun kopan sekä oli tulossa syliin, vaikka mamma istui pytyllä.. Kate puolestaan meni vessaan, laittoin Junnulle potan, päästi Junnun tutkimaan vessaa, nosti Tiikerin pois vessasta, laittoi Tiikerille ja Junnulle ruokaa, vei ne vessaan tutustumaan ja syömään, purki laukut, vaihtoi koirille vedet, kävi röökillä, laittoi puhelimen lataamaan ja kahvin tippumaan, vastasi muutamaan puheluun, kävi avaamassa vessan oven, jotta kissat pääsivät halutessaan pois, laittoi itselleen safkaa ja alkoi dataamaan. Kissojen tutustuminen meni hyvin.

 

Junnusta ja Dubasta lisää tuonnempana, mutta tässäpä oli jotain. Alkoi muuten tekee mieli tien päälle..


 - Reissusielu Kate | Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5.




 Pojun kuulumisia
31.01.2014 09:39 | Ikävöijä Kate

Poju on voinut hyvin uudessa perheessään - tai hei! Onhan Poju ollutkin siellä kohta jo vuoden, niin ei se perhe kovin uusi ole.. ;) Herrasella on siellä päivät täynnä touhua ja on emäntänsä kanssa käynyt mm koirakoulussakin ja mhadollisesti jatkossakin joillakin kursseilla. Lisäksi uusi perhe on asianmukaisesti ja mun sekä Pelastetaan Koirat Ry:n toiveiden mukaisesti leikkauttanut Pojun vahingon välttämiseksi. Poikanen on kuulemma rauhoittunut sen jälkeen ainakin jonkin verran.

 

Koirakavereitakin Pojulla on kuulemma ja tykkää leikkiä! Meilläkin Poju on ollut hoidossa ja treeneissä. Joskohan sitä kohta taas nähtäisiin.. :D

 

Tässäpä vähän Boitsun elämästä:

 

 

 


( Päivitetty: 31.01.2014 09:52 )

 - Ikävöijä Kate | Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5. Pisteet: 5.000 (1)




 Sosialisoitumista ja pikakuulumisia
31.01.2014 07:53 | Kate

Pakkaset paukkuu ja tuulet tuivertavat. Jes! Ollan käyty koirien kanssa puistoilemassa ja treeneissä (myös Dubaa treenattu vähän) ja tarkoitus olisi osallistua Viivin kanssa toko-kokeisiin tuossa mahdollisesti jo kesäkuussa. Pienen pieni toive olisi, että Dubaakin voisi mahdollisesti käyttää mölliluokassa kesän lopuilla, heinä-elokuusta? Mutta katsotaan..

 

Uusiin tuttavuuksiin ollaan koko lauma tutustuttu. Varsin virkistävää. Viivi ja Duba ovat saaneet uusia koirakavereita siinä, missä mä taas ihmistuttavuuksia ja yhdessä ollaankin sitten tehty reissuja koirapuistoon sekä kävelylenkkejä että vapaamuotoisia treenejä. 

 

Multa on pyydetty uusia kuvia tänne laumalaisista ja Duban esittelyä, mutta vierivä aika ei ole toistaiseksi mahdollistanut näihin sivuihin paneutumista tarpeeksi. Tuon uuden ylägraffun tein jokinaika sitten ja siinä on muutama uusi kuva. Ja nykyisin mä olen todella laiska ottamaan kuvia.. Esim eilenkin oltiin pyrrekaverin kanssa koiriksessa ja keli oli mahtava, mutta yhtään kuvaa ei tullut otettua. Tilanne pitää korjata hetimmiten, ihan itsenikin vuoksi, koska aika on juoksevaa kuin vesi ja muistotkin katoavaisia, niin olisi kiva olla jotain konkreettista muistoa edes muutamista hetkistä..  Eli tulossa niitä kuvia, niin kuin monta muutakin juttua tänne sivuille. :)

 

 


( Päivitetty: 31.01.2014 08:15 )

 - Kate | Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5. Pisteet: 1.000 (1)




 Kissat kujeilee osa 1
24.12.2013 08:24 | Kateliinili ja katin tollerot

Päikkäreiden jälkeen pistin kahvin tippumaan ja aloin kääntää röökiä. En vain löytäny filsuja mistään, vaikka kissojen ja koirien kans etsittiin. Turhautuneena viskasin kaffet kitusiin ja pukaisin lähteäkseni kauppaan. Ja kas kummaa! Eteisen lattia oli kummallisen valkoinen.. Lattialla palloili sen 5 miljoonaa fimaa ja tarkasti jokikisestä oli järsitty pää. Samassa muistinkin jättäneeni kokonaisen pussin keittiön pöydälle - se pussi muuten löytyi vessasta kissanpotasta.. Oon niin sata varma, et noi kattivanukkaat nauroivat paskasesti karvanaamansa takana, vaikka muka niin ystävällisesti auttoivat etsinnöissä..

Voitte vain kuvitella, miltä näyttää, kun koirat ravasivat perässäni kuin Siekkilän sian porsaat konsanaan ja Junnu tarkisti verhotangosta, Tiikeri sohvatyynyjen välistä. Onneksi ei ollut muita näkemässä..

 

 

**********   **********   **********   **********   **********   **********

 

 

Ja tästä potkaistiin käyntiin uusi Kissat Kujeilee-sarja. Jatkoa on siis luvassa ja paljon. ;) Ja, kuten voitte jo päätellä, laumaan on kotiutunut uusi tulokas, kissanpentu Junnu. Hänestä lisää myöhempänä ajankohtana.


 - Kateliinili ja katin tollerot | Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5.




 Äänetöntä nahistelua
14.11.2013 00:02 | Kakaroidenvahti Kate

Voi toisia.. On ne niin söpöjä, vaikka tekevät sitä, mitä ei sais.

 

Meillä ei koirat sisällä leiki. Leikit kuuluu ulos ja siellä saa pelmuta niin paljon kuin sielu sietää mut sisällä ei. Himas nukutaan ja ollaan vain. Ja tietty syödään ja välillä ihmetellään, mut ei riehuta. Katekaan ei riehu seinien sisällä, ni ei koiratkaan (etenkin, kun alkaa rytisemään oikeen huolella, jos noi alkais painimaan).

 

Ja mustit kyllä tietävät tuon säännön. Ja ovat sen raameissa toimineetkin - ainakin aikaisemmin.. öö.. luulisin.. kai.. Paitsi tänään. Istuin koneella aivan kaikessa rauhassa dataamassa ja syömässä yms. mielenkiintoista. Yht'äkkiä havahduin eteisestä kantautuviin pieniin ja erittäin heiveröisiin ääniin. Ihan kuin koira olisi kuolannut, haukotellut, läähähtänyt tai mennyt maaten ja noussut taas seisomaan,  silleen erittäin, erittäin pienesti. Juuri ja juuri erotin nuo äänet. Noh, mähän menin kurkkaamaan, mitä ne kakarat ovat touhusivat ja hämmästys oli suuri. Siis ensinnäkin

 

a) Duba vanhus leikkimässä

b) leikki oli hiljaista

c) leikki oli myös varovaista: molemmat väistelivät kissaa, huonekaluja, postiluukkua ja seiniä sekä Viivi leikki Duban kanssa todella hellästi hyvin epäviivimäisesti

d) Tiikeri toimi selkeesti erotuomarina, kun välillä läiskäytti tassua väliin ja kyöhnäs köriläiden jaloissa huoletta

e) kaikki kolme lopettivat heti, kun tulin paikalle, ei tarvinnut erikseen käskeä

 

Hymyillen käännyin lähteäkseni, mutta vilkaisin taakse muutaman askeleen jälkeen: Tiikeri puski Viiviä ja muutaman kuolapusun innoittamana läiskäisi tassulla päin pläsiä ja Viivi pökkäs kuonolla. Duba nousi katsomaan ja nuhkimaan molempia ja Viivi näykkäisi leikkisästi Pappaa kaulalle ja Pappanen muksautti tassulla aivan hipihiljaa niskaan takaisin, jolloin Sibsunen kellähti selälleen ja Vanhus kutitteli vatsasta. Tiikeri asettui jälleen tuomarin pallille katselemaan ja välillä läiskäsemään ihan vain osallisuuttaan ja Kate paineli huvittuneena takaisin koneelle päätään puistellen.


 - Kakaroidenvahti Kate | Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5.




 Karavaani kulkee ja koirat haukkuu..
22.10.2013 16:29 | Kate from Siperialand

.. mut antaa haukkua vaan. Meillä on nyt ikävää lukuunottamatta hyvä olla.

 

Paljon on sattunut. Pakkaaminen. Muutto. Kaiken menettäminen. Siltojen pätkimistä takana. Uusia tuttavuuksia. Jyvien erottelua akanoista - todelliset ystävät nostivat päätään silloin, kun sitä eniten tarvitsi. Vilpitiön kiitos!

 

Kissa katosi. Ja toinen sairastui. Koirat lähtivät mystisesti. Noh, Tiikeri on nyt terve! Ja koirat takaisin siellä missä pitääkin, mamman kainalossa. Ja v***usoikoon, manalan syvin olemus jyrähtää, jos nuo rakkaat katoavat vielä kerran, jumalauta! Vai outoja sattumuksia? Sanoisinko, että hyvinkin jänniä juttuja siis tapahtunut. Ja ties mitä kaikkee tulee vielä tapahtumaan..

 

Gayly on siis poissa. Toivottavasti ei kokonaan!! Toivo elää vielä..

 

Sen sijaan Duba on tullut jäädäkseen. Laumamme koostuu siis tällä hetkellä Dubasta, Viivistä ja Tiikeristä. Duban esittely saapunee jossain vaiheessa muidenkin iloksi, mutta vielä en ole ehtiny sitä tekemään.

 

Mutta kauaa ei ehditä tällä kokoonpanolla olla, sillä edelleenkin on tulossa laumanlisäystä: On ollut puhetta eräästä aremmasta leikatusta narttukissasta, tulee mahdollisesti jos ei ihan jäädäkseen, niin tottumaan normaaleihin arkiääniin ja ihmisiin ja reissaamiseen yms. Sitten siskoni Capucino tuo matkassaan tänne kissanpennun karmean lopetusuhan alta. Tai, jos hän ei ehdi tuomaan sitä ennen marraskuun puolta väliä, niin mä käyn sen reissunpäältä itse noukkimassa.

 

Niin! Lauma on siis siirtymässä etelämmäs n. kuukauden paikallaanolon jälkeen. :D

 

Kuukaudessa olen ehtinyt tutustua vaikka keihin uusiin tuttavuuksiin. Samoin lällerötkin! Biääni on saanut ihailijoita osakseen (valloittava, kun on) vieraillessaa kahden eri miespuolisen kamun luona lauman matkassa. Ainut kissa ollessaan talossa hän myös käyttäytyy sen mukaisesti.. Diiva. :) Sitten oli eräs sanotaan vaikka Pipo-kamu (on taiteellinen ja musikaallinen miespuolinen henkilö. Pitää aina pipoa päässä.), jonka nähdessään Duba ensin kusi alleen.. Onneksi olimme ulkona. Se miespelko sattuneesta syystä oli lisääntynyt erään viikon aikana, kun Vanhus ei saanut olla mamman matkassa tallilla. (En jätä enää ikinä matkasta ketään. Enkä etenkään sille ihmiselle. Hänen kanssaan en ole enää tekemisissä paitsi viranomaisten kautta.) No nyt muutaman viikon aikana Duba on oppinut jopa nauttimaan Pipon seurasta ja osaa jo rauhoittua hyvin hänenkin luonaan. Vaikka en yleensä ole edes pitänyt siitä, että koiria paapotaan herkuilla, niin olen kuitenkinantanut Pipon syöttää makkaraa vähän molemmille. :) Ei kai Kate ala vain heltyä..? No, toisaalta Nörden (todella hyvä tyyppi, miespuolinen. Hän on kuin tietokoneen muotoinen kukka, joka puhkeaa kesäisin oikein sosiaaliseksi ulkoilmanautiskelijaksi ja talvisin vetäytyy luolaansa koneen äärelle. Auttaa aina kaikissa tietokone-asioissa ja on suorastaan nero niiden kanssa!) luona ollessamme Tiikeri sai herkutella hänen mutsinsa terveisten muodossa (raakaa kalaa, jota Kate kammoaa, ja herkkunappuloita yms.). Välillä siis koirienkin vuoro. Ainiin! Nörden Mamille superkiitokset lämpimistä lapasista! Ja Tiikeri kiittää herkuista!

 

Reissua venaillessa. Ai niin! Laumaamme on kotoutunut myös koskettimet ja marraskuussa tulee skeba matkan varrelta. Viel ei varmuutta, et onks akkari vai sähkis. Paitsi, jos on sähkis, ni lessikanmalli sen täytyy olla. :) Ja joka erehtyi siltä kolmikymppiseltä Pummi-naikkoselta  ostaa sen mun entisen (tarroja täynnä oleva punainen epparin strato about 80-luvulta, painava kuin synti ja kaula reikänen ku emmentaali), niin toivottavasti pystyt nauttimaan soitostasi, vaikka rahallisesti arvokkaasta vehkeestä ei ole edes kysymys ja luvattomasti myyty Pummin omaan massin tarpeeseen (sillä oli vuokrarästejä ja muita velkoja).

 

Eiköhän ne tarvittavat kadonneet asiat aina palaudu. Tavalla tai toisella. :) Antaa siis pakkasen paukkua ja tuulen tuivertaa, karavaani kulkee silti. Ja koirat haukkuu onnesta.

 


( Päivitetty: 22.10.2013 17:40 )

 - Kate from Siperialand | Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5.




 Rakas, muuttuva Lauma ja yölliset kutsumatomat vieraat
26.06.2013 06:33 | Kate ja sen sydäri

Voi että..

 

Kaikkea mahdollista on tapahtunut tässä välissä. Siitä kaikesta voisi melkein tehdä listan.

 

Noh.. Kuten arvata saattaa, niin Poju on saanut uuden kodin. Ja hyvän kodin saikin Tampereen suunnilta. Poikanen on välillä käynyt täällä etelässä hoidossa ja treenissä uuden perheensä kanssa. Mahtava juttu :)

 

Laumassamme on myös käynyt asumassa bullmastiffi-kaukkari mix 6w uros ja lämminverinen tamma. Niin ja Peto. Mustavalkoinen maatiainen. Heistä enemmän ehkä sitten joskus, kun sydän sallii..

 

Jokatapauksessa laumamme kokoonpano on nyt seuraavanlainen: eli toki nämä kolme tolleroa (Viivi, Gayly ja Tiikeri) ja lisäksi Duba. Tämä rotikka-bokseri-ajokoira-whippet-mix 12w leikattu uros on meillä hoidossa ja koulutuksessa jälleen Pelastetaan koirat Ry:ltä ja etsii omaa loppuelämän rajat ja rakkauden tuntevaa kotia. Tästä herrasesta skriivailen esittelyä jossain vaiheessa tänne julkistettavaksi, mutta Dubaan voi jo vähän tutustua hänen omalta yhdistyksen sivulta tästä tai sitten ihan kysymällä multa, mikäli on enemmänkin kiinnostunut tietämään jo nyt (viekusta ylenä tai privana tai sit postia ossaan katenlauma@gmail.com). Kuviakin on tottakai tulossa mahdollisimman pian.

 

Sen verran voin jo nyt valaista vähän Duban luonnetta, että herranen ei ole enää läheskään niin jännittynyt kuin mitä oli tullessaa meille. Paljon parannusta on tapahtunut niin henkisesti kuin fyysisestikin, vanhus on saanut jo massaakin ihan kivasti. :) Vahtiviettiä papalla on olemassaan. Täytyy olla tärppinä itse, ettei se ylly vartioimiseksi.. Ainakin tähän mennessä on pysytty vain haukkumisessa ja hyvä niin. Toki senkin piirteen aion kitkeä mahdollisimman tarkasti, sillä silloin, kun emäntä (tai isäntä) on paikalla ja valveilla, niin ei ole koiran tehtävä vahtia vaan ihmisen.

 

Jokatapauksessa. Olin eilen illalla oikein mukavasti koneella datailemassa kaikessa rauhassa ja kissat ja koirat goisivat kuka missäkin, jossain hollilla kuitenkin. Ihanan hiljaista ja rentoa meininkiä, sellaista olemista vain. Ja sitten.. Täysin yhtäkkiä, keskellä peilin kirkasta kaunista hiljaisuutta koiran täyshyökkäys aiheutti mulle sekunninmurto-osaksi hengensalpauksen ja sydän hyppäs kurkusta ulos. JOKU OLI TULOSSA MEILLE YÖLLÄ VAROITTAMATTA!! Jumalauta! Salamana hyökkäsin itse ovelle, karjaisin Duballe "PERKELE" ja herra luikki omalle pedilleen. Avasin oven ja kurkistin ulos. Ei ristin sieluakaan missään. Ei auton ääntäkään. Ei niin ketään tai yhtikäs mitään. Suljin oven hölmistyneenä, sillä olin Duban käytöksestä täysin varma, että joku oli pahoissa aikeissa tulossa meille. Kello oli kuitenkin jo paljon, joten siihen aikaan ei meille kutsuttuja vieraita pitäis tulla. Unenpöpperöinen Viivi tuli mua eteisessä vastaan tsekaten mua kuin mitäki dorkaa.

 

Lähin sitten kääntämään röökiä ja matkalla ulos vilkaisin Vanhusta. Siinä se vaan simmas pedillään puolikuolleen näköisenä maailman rennoimpana olentona, ihan kuin juuri pari minuttia sitten ei olisi mitään koskaan tapahtunutkaan. Hö. Nappasin Viivin matkaan ulos ja spaddulla vaan tsekkailin mimmin dallailua pihassa. Dippana käväisi vain tarpeillaan ja tuli sitten jatkamaan silmäluomien leffaa mun jalkoihin. Siinä sitten kelailin yön pimeydessä, että mitähän se Vanhanen oikeen houraili tai aisti sellaista, mitä mä tai Viivi ei hokattu? Hyvä, etten slaagia saanu ja delannu siihen..

 

No, eipä sillä. Parempihan se tietysti oli, ettei ketään tullut. Ihan turvallisin mielin tässä talossa voi ainaski ummistaa silmänsä, sillä tuo Höppänä tuossa reagoi varmasti pieneenkin rasahdukseen. Tai Vipsuun mä luotan kyllä enemmän. Siinä on kyllä sellainen tapaus, johon tosiaankin pätee sanonta "ei ole koiraa karvoihin katsominen". Vimbu on nimittäin ystävällinen tasan ystäville. Ja ne, keistä mä en pidä saavat sen tuta nahoissaan. Kutsumattomat vieraat eivät kerta kaikkiaan pääse tuosta otuksen rääpäleestä läpi. Ai ette usko? Viivihän on kuumimmilla ilmoilla ulkona terassissa liekassa kiinni, ku sisällä se tukhetuu turkkinsa vuoksi. Meille koitti kerran tulla joku tumma mies ja Viivi nosti sellasen metelin ulkona, et kuurotki ois heränny. Siis haukkui ja oikein syvältä kurkusta kumisten. Tulin sitten ulos tsekkaamaan tilanteen, ni se kloppi vaan kysy tietäjonnekin vanhaintalolle (joka on melko lähellä asuin paikkaamme). Ei ollut uskaltanut tulla lähemmäs, vaan oli jäänyt muutaman metrin päähän portistamme. Toki Viivi lopetti paukuttamisen heti, kun tulin paikalle, mutta se katse kohdistettuna siihen mieheen oli melko intensiivinen. Neuvoin toki reitin sinne talolle, mutta jostain syystä se skloddi lähti ihan eri suuntaan.. Mitähän lie oli mielessään..

 

Mutta, en tosiaan tiedä vieläkään, et mitä siellä ulkona oli. Ehkä en saa koskaan tietääkään.

 


 - Kate ja sen sydäri | Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5.




 Koira arjessa, arki koirassa
29.12.2012 21:43 | Mietteinen Kate

Katen kauppareissut. Voi hele.. Ja mites se taas menikään? "Mä käväsen pikaseen tossa kaupassa hakeen röökiä." Pyh. Ai pikaiseen? Joo just joo..

 

Tällä kertaa oli Pojun vuoro jäädä talon vahdiksi ja lähdin Viivin kanssa liikenteeseen. Siis sinne kauppaanhan on hurjan 10 minuutin kävelymatka. Eli jos matka yhteen suuntaan kestää 10 minaa, niin silloin matkaan yhteensä menee 20 minaa. Ja siihen, kun ynnätään minuutin verran kassalla käynnin vuoksi aikaa, niin kaiken järjen mukaan koko reissusta pitäis selvitä alle puolen tunnin, eikö? Hahhahhahhahhah...

 

Juh, matka sinne kestikin sen oletetun verran. Eikä se kaupassa asiointikaan voinut kahta minuuttia kauempaa kestää. Mutta se takaisin tulo..

 

Viivin olin jättänyt tolppaan kiinni heti kassojen lähellä olevan ikkunan eteen. Eikä kyseessä tietenkään ole mikään kauppakeskus, vaan pieni lähikauppa rauhallisella alueella. Muutaman metrin päässä tästä vasta päätä on Otto-automaatti, eli valvontakamera myös. Lisäksi tuo tolppapaikka on mielestäni hyvä, koska siinä koira ei ole kenenkään tiellä, eikä kukaan koiran tiellä. Autot eivät kulje läheltäkään siitä, eikä pahemmin muitakaan ihmisiä. Paitsi ne harvat, ketkä ovat automaatille menossa, mutta heidänkään ei tarvitse kulkea kosketusetäisyydeltä koiraa. Eli loistava rauhallinen, mutta vartioitu paikka.

 

Mutta arvatkaa vain, oliko siinä ulkona Viivin vieressä joku ärmeä ak.. tarkoitan rouva, joka alko mulle päsmättään koiran heitteillejätöstä?? Nainen oli sitä mieltä, että koira menee ehdottomasti pilalle siitä, että se hetken venaa omistajaa ulkona.. No, meneekö se? Ei mun mielestä. Jos se muutaman minuutin verran tollasella paikalla häiriintymättä tai häiriköimättä on, niin ei mene. Toki, jos ulkona olisi jotain hämärää porukkaa tai sää on mitä karmein koiranilma tai armoton pakkanen hikilenkin jälkeen, ni en jättäisi koiraa siihen hetkeksikään yksin. Pentua tai ärhäkkää koiraa en yksin jättäisi tietenkään. Koiran turvallisuuden lisäksi on huomioitava myös muiden ihmisten turvallisuus. Hihnaa ei tarvitse jättää kilometrien pituudelle, mutta ei myöskään niin lyhyelle, että koira kuristuu tai ei mahdu edes makaamaan. Maalaisjärjen käyttö tässä asiassa on sallittua.

 

Mutta se nainen. Tottakai mua alkoi ottaa aivoon sen mäkätys turhasta, mutta  mä vaan hymyilin ja kuuntelin hiljaa. Lopuksi totesin yksikantaan lyhyesti ja ytimekkäästi mielipiteeni asiasta ja toivotin rouvalle hyvät illan jatkot. Käännähdin kannoillani lähteäkseni ja samassa havaitsin toisen koiranomistajan sileäkarvaisen collie uroksensa kanssa. En voinut vastustaa kiusausta, vaan huudahdin iloisen tervehdyksen ja tämä koiraihminen tuli luoksemme. Totesin hänelle tiedostaen tämän rouvan edelleen olevan läsnä, että "Tässä on kyllä turvallinen ja hyvä tolppapaikka koiralle parin minuutin kauppareissua varten. Mutta kannattaa varoa näitä rouvashenkilöiden saarnoja tullessanne kaupasta, sillä he ovat sitä mieltä, että paikka ei ole tarpeeksi turvallinen edes kassanäkymällä tai valvontakameralla!" Viittasin kädellä automaatin suuntaan ja koiraihminen purskahti hyväntuuliseen nauruun. Hän kiitti varoituksesta ja alkoi sitoa hihnaa juuri samaan tolppaan, missä Viivi hetki sitten oli. Itse vilkaisin ärmyn venähtänyttä naamaa ja hiljaa mielessäni paskasesti nauraen lähdin dallailemaan himaa kohden. Hähää..

 

Loppumatkalla pohdin mielessäni sitä, että ovatko ihmiset todellakin tänä päivänä sitä mieltä, ettei koiraa voi tai jopa saa ottaa matkaan ihan tavallisiin arkipäivän rutiineihin, kuten kaupassa käyntiin? Tai jos on menossa tuttavan luokse kahville, niin mikä vaiva on ottaa koira(t) matkaan? Pakkoko niiden on jäädä himaan yksikseen yksinäisen työ- tai koulupäivän lisäksi? Tietenkään koiraa ei kaikkialle voi viedä, mutta monia asioita voi nykyisin tehdä koiran kanssa vähän asioita järjestellen. Ja se voi olla hauskaakin! Ainakin koiralle.

 

Esimerkiksi nykyisin on kahviloita, jotka ovat ihan "koiria varten". Lisäksi uudistuneen lain mukaan ravintoloitsija päättää itse, saako koira tulla ravintolaan sisälle. Moniin paikkoihin saa tulla. Helsingissä ainakin Itikseen saa viedä koiran ja Kampin kauppakeskukseen myös. Foorumista tai Stokkasta en ole ihan varma, mutta yleensä isompiin kauppakeskuksiin saa koiran viedä ja siellä on myös koiraparkkeja elintarvikeliikkeissä asioinnin ajaksi varten. Kesäisin on paljon ulkoilmatapahtumia, mihin koirat voivat tulla, kuten ulkoilmateatterit tai markkinat. Kaikkia puistoja tai uimarantoja ei ole koirilta kielletty, joten piknikitkin onnistuu. Sen sijaan, että veisi perheen lapset aina tylsästi leikkipuistoon tai jäälle, niin miksei veisi hyvälle alueelle metsään tai aukealle ja ota koiraa messiin? Koirat diggaavat myös pulkkamäestä :) Ja matkustelusta, jos ne totutetaan siihen hyvin. Karavaanilla kulkiessa koirat ja kissat voivat olla kaikkein kätevimmin matkassa. Julkisillakin liikkuminen onnistuu ja hyvin monilla hotelleilla on tarjota lemmikillisille ihmisille yösija lemmikkihuoneesta. Ja ainakin mun koirat tykkäävät myös telttailusta, vaeltamisesta ja veneilystä. Ulkomailla käyntikään ei enää tänä päivänä ole hankalaa eläimen kanssa. Ja yllättävää kyllä - toisinaan voi tulla jopa halvemmaksi ottaa eläimet matkaan kuin laittaa hoitoon loman ajaksi!

 

Itse ainakin pidän eläimiä mahdollisimman paljon arjessa mukana. Ovathan he jakamssa kanssani kotiani, harrastuksia ja elämääni. Olen ottanut eläimeni mukaan elämääni, he ovat siis osa arkeani. Ja suuri osa arkeamme!

 

Tätä pohtiessani olin titenkin kävellyt vanhasta lihasmuistista koirapuiston liepeille.. Eli aikaa kuilui.. - tai, no parempi jättää mainitsematta!

 

Lisäksi tuossa vuorokausi sitten törmäsin mielenkiintoiseen väittämään eräältä tutultani. Hänen mielestään eläimillä ei ole sielua. Nielaisin kiukkuni. Enpähän aiheuttanut lihavaa riitaa, vaikka mieli tekikin sanoa muutama pureva kommentti. Jätin sen keskustelun silloin siihen (kyseisen henkilön kanssa siitä ei olisi tullut rakentavaa keskustelua vaan silkkaa rähinää. Hän ei valitettavasti ole vielä tässä elämässä oppinut hyväksymään, että jokaisella ihmisellä on mielipiteen vapaus - eikä se kaikilla ole sama!), mutta mielelläni kuulisin toisten mietteitä asiasta!

 

Oma mietteeni on se, että kaikin tavoin mulle tässä elämässä on tullut ilmi eläimillä sielun löytyvän. Kaikki eivät edes usko sieluun tai mihinkään "henkeen, hengähdykseen kehossa", mutta mä uskon. Ja se usko yltää myös eläimiin. Tai pikemminkin muihinkin eläimiin. Ihminenhän on nisäkäs - toisin sanoen ELÄIN myös! Ja jos lajilla nimeltä homo sapiens, nykyihminen, on sielu, niin miksei muillakin eläimillä? Kuka sen oikein määrittelee?

Mutta eipä silti. Kiistelemään en tästä ala, jokainen uskoo kuin haluaa. Emme tässä elämässä todennäköisesti koskaan pysty todistamaan asian kumpaakaan väittämää todeksi tai epätodeksi, joten sen puoleen "totuuden puolesta puhuminen" saa mun puolesta jäädä. Sen sijaan ihan mielelläni vaihtaisin ajatuksia tästä aiheesta!


( Päivitetty: 29.12.2012 23:11 )

 - Mietteinen Kate | Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5. Pisteet: 5.000 (1)




 Nerokas keksintö (vaikka itse sanonkin)
13.12.2012 09:48 | Kate von CatDinner

Ei voi muuta, kuin nauraa! Täällä oli aamupalan aikaan oikein kunnon aamushow. Tein kissoille omaa nerokasta luovuuttani apuna käyttäen aktivointilelun.

Ja sehän oli niinkin simppeli valmistaa kuin syö sellainen pitkänmallinen vanukas/jogurtti  tyhjäksi (täytyy olla vähintään hyla, jotta kissan vatsa kestää) ja jätä ne jämät purkin reunoille – älä siis huuhtele.  Sitten ota makkaranpaloja tai kissan kuivanaksuja tai muita herkkupaloja ja painele ne purkin seinämän jogurtin/vanukkaan jämiin kiinni. Valmis tarjoiltavaksi!

Jaa, ai että mitäkö Gayly ja Tiikeri siihen sanoivat? No tietenkin molemmat ihmettelivät niitä saakutin purkkeja silmät ymmyrkäisinä, mutta ne luuserit eivät uskaltaneet aluksi koskea. Puoli tuntia ne siinä kärkkyivät safkaa ja yrittivät jopa minuakin anella antamaan se valmiiksi nokan eteen (laiskimukset). Tiikeri yritti ujuttaa käpäläänsä sinne astiaan koskematta reunoihin (sitä ällötti tahmea jogurtti). Ja yritti muuten mitä eriskummallisimmissa asennoissa, herran jestas sentäs! Nauroin katketakseni toisen yrityksille (hyi, miten häijy olenkaan!) .

Noh, lopulta Gayly hiffas, että siellä on syötävää, joten se suorastaan syöksy kynsin hampain purkin kimppuun. Taistelun tuloksena oli jogurttia pitkin Gaylyn turkkia ja viiksiä sekä runneltu purkki ja surkeasti nälissään maukuva pikku-Tiikeri. Se läskihän tunnetusti nyt kiskoi omaan napaan kaiken kitusistaan jättämättä pienokaiselle yhtään. Kaiken huipuksi se kutale vielä kehtasi tulla kinuamaan lisää. Noh, Tiikeri sai osuutensa ja Gayly lensi matkoihinsa. Joku raja..
 


 - Kate von CatDinner | Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5. Pisteet: 2.000 (1)




 Kissat karkuteillä osa 2: Ongelmitta matkaan?
06.11.2012 02:30 | Reissussa rähjääntynyt Kate

Höm, tämä on näitä meikän lauman tunnettuja ”ripeästi matkaan hop”- sarjaan kuuluvia lähtöjä. Siis niitä, että kaikki on suunniteltu hyvin ja huolella. Ihan jo pakkaamisesta lähtien olin mukamasten kaiken tehnyt edellisenä iltana.. ja höpön löpön. No en tietenkään ollut.

Edellisenä päivänä olin ainoastaan käynyt kaupassa ostamassa kaiken tarpeellisen matkaa varten sekä jotain pakastimeen (reissun jälkeen ei yleensä pahemmin rahaa ole, joten kämpille on syytä jättää varamuonat itselle. Eläinten safkoihin on tietenkin aina varaa :D). Ja vähän siivonnut huushollia.

Lähtöhän oli jotain todella aikaseen aamulla. Reissuunlähtöaamut ovat suurin piirtein ainoita aamuja, jolloin en torkuta lainkaan. Rivakasti ylös ja aamutoimille + koirat ulos. Sitten säntäys takaisin sisälle ja kahvinkeitin porisemaan. Samalla tietenkin tein tuhatta muuta asiaa, kuten siivosin kissojen potan, tyhjensin karvatolleroiden ruokakipot, heitin likaiset astiat koneeseen ja koneen jylläämään pikaohjelmalle, viskasin dyydien tarvikkeet (harjat, luut, matkakipot, kissanhiekkaa, safkaa, viltit yms.) reppuun. Ready! Tai niin ainakin luulin, kunnes sitten kahvikuppi kädessä aamuröökillä tajusin, etten ollut pakannut vielä omia kamoja. Jestas! No, kilpaa ryntäsin kissojen kanssa vaatekomeroon ja nakkelin paitaa, housuja ynnä muita tuiki tarpeellisia vaatekerrastoja rinkkaan. Siinä alusvaatteita heitellessä sivutaskuihin muistin, että toki myös hygieniatarvikkeet olisivat ylellinen lisä varustukseen. Lopuksi vielä läppäri laukkuun ja kissat kantokasseihin, ulkotamineet niskaan ja menoksi. Suljin jo oven ja tyytyväisenä olin kääntymäisilläni kannoillani, kunnes kuulin haukahduksen takaani. Koirat! (mikä idiootti..) Ja eikun ovi auki ja hihnoista kiinni ja uudemmin menoksi.

Asemalle kävelymatkaa ei ollut suinkaan paljoa, n. kilometri, mutta rinkan ja kissojen + veskan ja läppärin sekä kahden koiran kanssa matka tuntui taittuvan vaivalloisesti. Niin ja tottakai mun oli käytävä vieläpä nostamassa käteistä automaatilta, sen kun olin edellisenä päivänä unohtanut ja junassa ei visa electron kelpaa. Muutaman kerran pysähdyin vilkaisemaan kännyn kelloa vain varmistaakseni, että vauhtia täytyi kiristää. Ei auttanut kuin juosta. Asemalla hiki virraten sahasin raput alas ja läkähtyneenä vilkaisin aseman kelloa.” Mitä ihmettä? Juurihan se oli tismalleen tuon verran, kun katsoin 10 minuuttia sitten kelloa?!” Silloin pälkähti mieleeni oma loistelias ”myöhästymisen-esto” –logiikkani. Olen kääntänyt omaa kelloani reippaan 10 minuutin verran eteenpäin, jotta en myöhästele. Eli aina juoksen henki hienverissä luullen olevani myöhässä ja sitten totean, että ”Kappas! Olenkin etuajassa!” Tyytyväisenä istahdin sitten penkille odottelemaan lähijunaa. Vilkaisin ympärilleni ja huomasin hivenen huvittuneita ja toisilta oudoksuvia ilmeitä hiljaisten aamutyömatkalaisten säväyttämänä. Jup. Jok’ikinen kerta tämä huvittaa itseänikin. Kilpajuoksu ja sitten kuin Tyyni Valtameri -teemainen jooga.

Junaan nousimme suht normaalisti. Ai ette uskoneet? No hyvä, tottahan se ei ollut.. Junien oviaukothan ovat ahtaat, joten jo itsensä ahtaminen siitä välistä väentungoksessa oli hiukka haastavaa. Toinen haaste oli koirien hihnat: mulla oli tuolloin vielä käytössä kaksipäinen hihna (sattuneesta syystä, luovuin siitä..), jossa Viivi oli toisessa ja Poju toisessa päässä kiinni. Noh, vanhoissa lähijunissahan on ovirappujen välissä rautapuomit. Ja tietenkin koirat halusivat tulla eri puolilta, eli jäivät jumiin, koska se puomi eikä hihnakaan antanut periksi. Kanssamatkustavaa vanhempaa herrasmiestä nauratti kovasti ja ilo tarttui tietenkin muihinkin. Itse sen sijaan hiljaa mielessäni kirosin tuota samperin hihnaa ja irrotin Viivin kliksistä, jotta koirat pääsisivät turvallisesti junaan, ovi kiinni ja juna liikkeelle. Sitten vilkaisin osastoa, jonka olin valinnut ja tajusin, ettei se todellakaan ollut lemmikeille sallittu. Voi p***a.. Konnari antoi meidän kuitenkin ystävällisesti jäädä siihen eteiseen, sillä olimme ihan juuri jäämässä pois Tikkurilassa.

Seuraavalla vedollani ajattelin säästäväni aikaa, kun kysäisin konnarilta lippua suoraan määränpäähäni Kokkolaan. Konnari näpräsi laitettaan ja itse kaivelin rahat taskusta opiskelijakortin kera. Lopulta konnari totesi, ettei voi myydä mulle sitä lippua, koska laite ei toimi, osta asemalta. No voi hele.. Ystävällisesti hän toivotti mulle oikein mukavaa matkaa ja lähti sen kummempia turisematta lätkimään, ennen kuin ehdin edes vastaamaan. Mikäpäs siinä.

Tiksiin saapuessa rahdustin rivakasti lippuautomaatille ostaakseni sen lipun. Painelin näyttöä kerran. Ja toisen. Kolmannenkin. Sitten painelin vähän lujempaa. Ja nopeampaa. Kunnes lopulta yllätin itseni hakkaamasta sitä nyrkeillä ja sadattelemasta ääneen ”tekniikan elämän helpottamisesta” ym potaskasta. Ärtsynä saapastelin asemalle sisään ostamaan lippua tiskiltä. Sieltä sellainen voimakkaalle parfyymille lehahtava keski-ikäinen nainen totesi mulle ensimmäiseksi: ”Eläimiä ei tänne saisi tuoda.” Ja mä olin,että ”Anteeksi kuinka?” ”Niin. Eläimiä ei tänne sisälle saisi tuoda, koska tuossa vieressä on R-kioski, jossa myydään elintarvikkeita. Ole hyvä vie koirat ulos kiinni hetkeksi.” Nainen väläytti vielä mitä ärsyttävimmän hymyn silmälasiensa takaa ja koska en jaksanut alkaa tinkaamaan, kohautin vain harteitani ja kiltisti vein koirat ulos kiinni. Tulin takaisin sisälle ja tuo sama skunkki totesi mulle yksikantaan ”Ja kissat myös, kiitos!” Noh, vein kissat koirien luokse ja vannotin koiria, että pitävät kissoista hyvän huolen sekä vahtivat niitä silmä kovana.

Hipsin takaisin sisälle ostamaan matkalippuja ja ärrältä röökiä ja sitten ulos. Vilkaisin ajanmittaria jälleen ja totesin, että vartti aikaa vielä. Noh, ainakin ehtisin hyvin kävellä raput alas asematunneliin, oikean raiteen kohdalle ja vielä raput ylös ihan kaikessa rauhassa. Ilman kiirettä. Nostin kissankopat harteille ja.. Hetkinen! Mitenkäs ne kopat nyt olivat niin keveitä? Vilkaisin koppeihin ja totesin niiden olevan TYHJÄT. Se tyrmistys. Silmäilin ympärilleni, kummastakaan ei näkynyt vilahdustakaan. Koirat vain tyytyväisenä istuivat ja toljottivat kieli ulkona riippuen meikäläistä. On siinäkin mulla vahtikoirat, s****na..!

Tiikeri oli helppo saavuttaa käyttämällä maalaisjärkeä. Se arkajalka ei kauas uskaltaisi ja jos muutaman metrin olikin tassuttanut, niin luultavasti saman tien myös säikähtänyt jotain ja piiloutunut.. pensaaseen. Aivan. Kissa numero 1 oli kiinni. Sitten numero 2, se haastavampi..

Huokaisten nappasin koirat ja lähdin raput alas asematunneliin. Suuntavaihtoehtoja oli tasan kaksi: Joko raiteille tai sitten keskustaan. Ja Gaylyn logiikkaa käyttäen vaihtoehtoja oli oikeastaan vain yksi.. keskusta. Valppaana tallailin katua pitkin eteenpäin ja kuuntelin ääniä. Koiratkin olivat hiljaa ja kuuntelivat. Tällä kertaa (jotenkin huolestuttaa tuos sanonta ”tällä kertaa”..)ei tarvinnut kovin kauas lähteä, sillä jo erään bussipysäkin luota huusi eräs rastapäinen nuorijäbä: ”Hei, sinä koiraihminen rinkan kanssa!” Käänsin katseeni häneen ja heilautin kättä. ”Etsitkö kissaa?” Huusin myöntävän vastauksen ja juoksin kadun yli sen muutaman metrin pysäkille. Tämä nuori herranen naureskeli ja antoi karkulaisen mulle syliin, josta sen sulloin takaisin koppaansa. ”Sille kelpasi mun eväsleivät, mä houkuttelin sen kinkun siivulla mun luokse, kun näin sen tuolta tunnelista tulevan.” Niinpä tietenkin. No,ainakin Kissa numero 2 oli tallessa. Tie Gaylyn sydämeen käy vatsan kautta. Jos Gaylyn pitäisi valita, vapaus vaiko safka, niin arvaatte varmaan. Kiitin tätä aidosti ystävällistä boitsua avusta ja lähdin juoksemaan asemalle.

Oma junamme oli jo lähtöä vaille valmiina raiteella ja ihan pokalla vain kiskoin siitä oven auki, viskasin rinkan käytävälle ja avustin koirat sisään. Juuri, kun sain toisenkin jalan nostettua sisälle, niin juna nytkähti. Paiskasin oven kiinni ja juna mateli jo eteenpäin. Koirat olivat vähän kummissaan ja niin olin minäkin. Hetken mietin, että hyppäsinkö varmasti oikeaan junaan, mutta sitten mietin, että mikähän vaunu tämä edes mahtoi olla. Vaunun numero oli 12 ja lemmikkivaunun numero löytyi lipusta ja se oli.. 1. Tietenkin 1. Ja arvatkaas oliko ravintolavaunu tuossa välissä? Eeeeee.. Jep! Ja arvatkaas oliko meillä vaihtoehtoja? Juuuuuuu.. ei. Eli kaikkien vaunujen läpi, myös raflan läpi kissoineen koirineen rinkkoineen päivineen ja vihdoin. Omalle paikalle eläinosastoon. Kissat hattuhyllylle, Viivi penkin alle, Poju jalkoihin lattialle eteen, takki naulaan, rinkka hattuhyllylle, kengät pois, konnarin lipuntarkistus, koirille puruluut, itselleni puhelin, laput korville, musa soimaan ja silmät kiinni. Tämä se on sitä oikeaa matkustamista.

Ja tästä se heinäkuun reissu alkoi.
 


( Päivitetty: 06.11.2012 02:42 )

 - Reissussa rähjääntynyt Kate | Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5. Pisteet: 4.000 (3)




 Kuulumisia
04.11.2012 18:55 | Kate von Webmaster

Tänään on ollut lauman lepopäivä. Tai tietty koirien kanssa on käyty ulkoilemassa ja vähän sosialisoitumassa koirapuistossa sekä käveleskelemässä kaupungilla. Toisinaan mulla on tapana ottaa koirat ja lähteä kaupungille vain kuljeskelemaan ja katselemaan ihmisiä ja näyteikkunoita. Samalla koirat saavat seurata virikkeellistä ympäristöä ja tottua ihmismassaan/liikenteeseen ja oppia olemaan rauhallisena myös toimeliaassa ympäristössä. Tai oikeastaan tuo oppi on tällä hetkellä tarkoitettu ennemminkin Pojulle, sillä Viiviä se ei enää pahemmin hetkauta (tänäänkin se päätti pistää nukkumaan keskelle kävelykatua, kun mamma pysähtyi juttelemaan vastaantulleen rouvashenkilön kanssa).

 

Muutapa ei tänään sitten ole tapahtunutkaan. Läppäri on ollut kyllä sattuneesta syystä melkein koko päivän auki, toki sillä on tänään töitäkin tehty. Kotisivujen remppakin on nyt viittä vaille valmis, tänään sain toimimaan tuon PulinaFoorumin ja Viekku sai uuden värisävymaailman.

 

Huomenna olisi tiedossa toko-treeniä Viivin ja Pojun kanssa sekä mulla kirjastossa käyntiä (varasin netin kautta karmean kasan koirakirjoja ja ne ovat nyt saapuneet). Lisäksi muutama oma henkilökohtainen projektini jatkuu, tässäpä joitakin:

 

 

  • Uuden asuinalueemme tutkailu ja kartoittaminen koirien kanssa kävelyn merkeissä
  • Helmikuun kisoihin treenaaminen Viivin kanssa
  • Romukaapin läpikäyminen (turhat tavarat roskiin tai kierrätykseen. Kaappi sisältää siis ihan mitä vain rojua ja rompetta)
  • Talomme jonkin osan siivoaminen
  • Koirakirjan kahlaaminen ja informaatiotulvan suodattaminen työmuistin ja fonologisen silmukan kautta pitkäaikaismuistiin, josta vieläpä hyötykäyttöön mielellään
  • plus muutama työjuttu
  • ja tietty reissutarinan kirjoittaminen lauman sivuille :)

 

Vielä yksi juttu ennen iltatoimiin ryhtymistä. Pojusta nimittäin. Poikanen on saanut tähän mennessä monia lempinimiä, mutta muutamat niistä ovat kyllä todella osuvia liittyen boitsukan motoriikan heikkouteen: Köntys, Kompura, Törmis (tulee törmäilijästä), Kontura.. jne. Rakkaalla rekkusella on monta (liika)nimeä.

 

Sii juu!

 

 

 

 


 - Kate von Webmaster | Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5.




 Huhujen siivet ja niiden katkaisu
03.11.2012 00:19 | Kate

Hei, hei, hei ja ei, ei, ei.

 

Ja vielä kerran ei. Ja viimeisen kerran ehdoton ei!

 

Korviini on kantautunut ihmeellinen huhu. Enkä todellakaan voi käsittää, että mistä se on peräisin. Itse en ainakaan ole koskaan siihen suuntaankaan vihjaissut ikinä. En kuuna päivänä. Eikä tuo omituisintakin omituisin juttu ole koskaan käynyt edes sekunnin murto-osaakaan mielessäni. Eikä tule käymäänkään. Niin ei tapahdu koskaan. Piste. Ja toivon syvästi, ettei mun tarvitse enää ikinä törmätä tuollaisiin musertaviin juoruihin, etenkään, kun ne ovat täysin perättömiä.

 

Eipä silti, kiitän kovasti niitä muutamaa ihmistä, jotka ovat itse kysyneet jutun paikkansa pitävyyttä multa suoraan. Ja kiitos myös tuosta vieraskirjan viestistä, jossa tämä huhu tuli tännekin esille. Eli kiitos heille, ketkä eivät juoruile vain selän takana vaan kysyvät suoraan asianosaiselta varmistuakseen tiedosta tai pikemmin sen paikkansa pitävyydestä (tai oikeammin tässä tapauksessa paikkansa pitämättömyydestä).

 

Hämmästelemästä  en silti lakkaa. Kuka -  hemmetti soikoon - on saanut päähänsä, että olisin myymässä/luovuttamassa Viiviä? Ja kuka - piru vieköön - vielä on tuollaisia perättömiä juoruja on laittanut eteenpäin kysymättä multa??

 

Johtopäätös: Joku on käsittänyt todella väärin ja on sekoittanut Viivin ja Pojun asiat keskenään tai sitten jostain käsittämättömästä syystä joku haluaa vain tuhertaa mainettani loukkaamalla. Tai joku toivoisi Viivin itselleen. Nämä johtopäätöksethän voivat toki olla vääriäkin. Jos joku kuitenkin haluaa vähän valaista mua näissä, niin kiitän. Selityksen kuulisin enemmän kuin mielelläni.

 

Vastaus: Viiviä en myy koskaan! Enkä luovuta! Viivi, Gayly ja Tiikeri ovat mulla aina.  He ovat osa laumaani tai oikeastaan muodostavat sen kanssani ja niin suuri osa mua itseäni. Tärkeitä ja rakkaita palleroita, etten luovu heistä koskaan. Eikä heidän hintaansa rahassa tai luovuttamalla  lunasteta! Pojukin toki on tärkeä ja rakas, mutta Poju on vain sijoituksessa ja lähtee sittemmin omaan hyvään perheeseen jahka sellaisen saa. Eli Pojun tilanne on täysin eri. Viivi, Tiikeri ja Gayly ovat alun alkaenkin tulleet mulle jäädäkseen, Poju tuli sijoitukseen.

 

Toivottavasti tämä selvensi asiaa kaikille. Jos joku kysyy asian tiimoilta jotain, niin hänet voi ohjata kysymään suoraan multa tai sitten käsityksen voi ystävällisesti korjata samoin tein sen kuullessaan. Näin välttyisimme jälleen ikäviltä juoruilta ja rikkinäinen-puhelin-efektiltä.

 

Muttaah.. Voisimme  pompsaista iloisempiinkin uutisiin välillä ja reissutarinoihin mahdollisimman pian. Niitä pääsee lueskelemaan kohta puoliin. Ja tietysti perus: Kissat karkuteillä -sarja saa jatkoa myös! :D

 

Niitä odotellessa, viihtykää vielä syksyn sävyissä ja nauttikaamme talven tulosta: Katen lauma ainakin on jo päässyt lumisotailemaan ja laskemaan mäkeä sekä vedätyttämään koiravaljakkoa..

 

 


 - Kate | Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5.




 Reissussa rähjääntyy ja silleen. Loppu hyvin, kaikki hyvin!
30.07.2012 19:48 | Kate ja dyydit

Raskas reissu, mutta oli kyllä mukavaa ja ehdottomasti sen arvoistakin! Näin liian pitkästä aikaa monia kaipaamiani ihmisiä ja eläimiä, tosin liian monet jäi vieläkin näkemättä. Samoin vanhat tutut paikat vaikka vielä sitäkin enemmän paikkoja jäi näkemättä. Ensi kerralla sitten.

 

Monta tapahtumaa ja mutkaa ja matkaa ja iloa - valitettavasti myös surua - ja kaikkea mahdollista mahtuu tähän reissuun. Jahka olen tässä kunnolla kotiutunut ja palautunut arkeen, niin repäisen muutamasta illasta pari tuntia ja skriivailen tapahtumia tänne ylös myös muidenkin iloksi.

 

Saatte kuulla tarinaa mm. siitä, miten kaadetaan hevosella puita, kuinka hypitään esteitä vatsallaan ponin selässä, mitä tarkoittaa Katen illanvietto tapa parin kaverin kanssa ja kuinka saadaan sen miljoonannen kerran kissat kiinni Tikkurilan keskustassa tai Torniossa. Niin ja paria uintireissua tai painimatsia hyvässä seurassakaan ei unohdeta! Ja tietty parhaista parhain, kiitos kuuluu myös siskolleni, miten käy, jos yrittää murtautua omaan kämppään katkaistulla luudanvarrella?

 

Hehheh, naurattaa jo valmiiksi itseäkin, kun tekstiä saapuu silmienne eteen tutkittavaksi! :D

 

Kuulumisia saapunee piakoin :)


 - Kate ja dyydit | Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5. Pisteet: 5.000 (1)




 Taitaa viittomankielen ala olla vaihtoehtona tällä menolla..
26.06.2012 14:49 | Kate (Kuurojen liitosta Päivää..)

Jos kirjoittaisin jonnekin lehteen mielipidepalstalle, niin laittaisin ehdottomasti tämän tekstin:

 

"Koiralliset ja koirattomat naapurit:

Naapurit on yleensä tosi jees. Ihan tosissaan! Tottakai joka paikassa sitä omanlaistaan 'naapurisointia' on ja pientä kärhämää lähes poikkeuksetta - eikä tämäkään ole yllättävää - vaan normaalia. Mutta nyt en kyllä voi ymmärtää. Ärsytyskynnystäni on nostettu nyt oikein urakalla, joten koitan mahdollisimman koristellusti tämän ilmaista.

Siskoni oli tuossa jokin aika sitten käymässä ja hänelle oli naapuri sanonut ulkona kohdatessa, että koirani haukkuvat. No eivät ole haukkuneet ainakaan mun läsnäollessa, joten aloin toimimaan ja olen nyt varmuuden vuoksi pitänyt molemmilla haukkupantaa, silloin, kun ovat keskenään himassa. Kamerankin olen pariin otteeseen jättänyt kuvaamaan ja paria haukahdusta ja viiden minutin lievää vinkumista (ei edes ulvomista)lukuunottamatta koko kämppä on ollut hiljainen, vaikka emäntä onkin ollut poissa.

Eilen sitten satuin tapaamaan naapurin ulkona ja pahoittelin hänelle, jos koiristani on ollut haittaa ja kysäisin samalla, että ovatko mellakoineet. Naapuri vastasi, että ei kyllä ole kuulunut mitään ja totesin siihen, että no hyvä (tämänhän jo tiesinkin kameroiden ja haukkupantojen perusteella).

Mutta tänään. *huokaus*  (yritän rauhoitella itseäni ja tasaannutella sappitasoja..) Tämä samainen naapuri tuli suoraan ikkunan alleni puhumaan puhelimeen ja kovaan ääneen kailotti siitä, kuinka "ne rakit räkyttävät TAUOTTA ja alkaen aamuvarhaisesta ja välillä kuulemma yömyöhille jatkuen" (!?). Onpa vaan jännä juttu, että itse en ole kuullut omieni enkä sen puoleen kenenkään muunkaan koiran (ottaen huomioon, että tällä alueella on paljon koiria ja tässä talossa on omieni lisäksi muitakin koiria) väksyttävän en sitten yhtään. Tai, jos ne pari hassua haukahdusta ulkoa tai muutamaa Pojun urahdusta lasketaan, niin sitten toki. En muista tiedä, mutta mun koirat ei ainakaan ole olleet nyt vähään aikaan edes keskenään, joten olen ollut niiden seurassa lähestulkoon 24/7. Omituista? Vai onko multa todella kuulo mennyt?

Nim. Naapurisopu - utopistinen mahdollisuus?"


( Päivitetty: 30.06.2012 13:40 )

 - Kate (Kuurojen liitosta Päivää..) | Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5.




 Tuhannet Lassie-tarinat & yöllinen kävelyretki
17.06.2012 00:48 | Kate

Palasin juuri äsken yölliseltä kävelyretkeltä. Täytyy alustaa sen verran, että muutaman kerran kuukaudessa (etenkin aina täysikuun aikaan) valvon yöt. Ja silloin, kun valvottaa, menen koirien kanssa ulos. Yleensä se on ihan mukavaa: ei ole vastaantulijoita, on niin ihanan pimeää ja kaunista, koiria voi päästää pelloille vapaaksi. Ja kaikessa siinä hiljaisuudessa voi vain nauttia tai syventyä omiin ajatuksiin tai olla ajattelematta yhtään mitään. Halutessaan voi mennä rämpimään metsään ja kuunnella metsän ääniä ja tuulen kuiskauksia. Tai sitten voi tallustella asfaltilla. Uskokaa tai älkää, mutta kaupunki on todella kaunis yöllä ja pienellä pakkasella!

 

Paitsi ei perjantai ja lauantai öisin. Eli ei tänään. Oli helkkarin huono idea lähteä dallailemaan keskustaan (suuntimana oli  rakkaan serkkuni ja hänen koiransa kautta matkaan poiketen eräs koirapuisto, jonne ei sitten koskaan päästykään).

 

Vastaan tuli ensin tyypillinen lukuisa ja erittäin juopunut kaveriporukka, jonka tähtäimenä oli ilmiselvästi paikallinen kuppila. Muutaman huudahduksen sain perääni: "Katsokaa! Miten ihana sakemanni!" (jostain syystä Pojua luullaan rotukoiraksi, vaikka mun mielestä se on kaukana sakemannin näöstä), "Kylläpä ne kävelee hienosti!" (mulla molemma koirat kävelevät vierellä, Poju oikealla ja Viivi vasemmalla puolellani) ja tietenkin se perus, mistä pitäisi ehkä olla imarreltu tai sitten ei "On muuten tolla keskimmäisellä melko hyvä perse!" (onneksi tämän huusi sentään joku mies).

 

Sinänsä tuo porukka oli ihan harmiton. Joten ei heistä sen enempää. Eivätpä ainakaan yrittäneet tulla rapsuttelemaan koiria - toisin kuin se seuraava vstaan tullut viiskymppinen kaljamahainen alkoholisoitunut ja erittäin sekava mies. Jo kaukaa tiesin, että nyt tulee ongelmia. Ei koirien vaan oman itsehillintäni puolesta. Sieltä se ensin kilometrien päästä huuteli, kuinka mukavaa on, kun joku osaa käsitellä koiria (kiitosta nyt vain tästä..) ja että hän niin mielellään ottaisi tuon isomman shäferin itselleen. Hänelle ystävällisesti totesin, ettei se ole myytävänä (mikä ei oikeastaan ollut edes valetta. Poju vain ei ole myytävänä juuri hänelle). Siinä sivussa kuuntelin tanskalaisella aksentilla varustettua kertomusta hänen edesmenneestä koirasta, joka tietenki oli yhtä fiksu ja vilmaattinen kuin Lassie ja vähintäänkin Rin Tin Tinin veroinen. Tietenkin sakemanni (tähän mennessä yllättäen jokaisella koirien kanssa lenkillä kohtaamallani päihtyneellä ihmisellä on ollut juuri sakemanni tai useampi ja sitten saan aina kuunnella niitä iän ikuisia sankarikoira-tarinoita. Ja jostain syystä ihmiset kuvittelevat, että mua oikeasti kiinnostaa heidän sepustuksensa. Tai neuvonsa. Ei niin kuin sitten piirun vertaa..! Mutta silti mä vaan kiltisti nyökyttelen, kunnes totean, että "Sori, mut meillä on kiire.."). Noh, näillä jorinoillaan tämä mies vain pakotti meidät pysähtymään alkaen lupaa kysymättä rapsutella ja silitellä koiria ja suoraan niskasta (näin ei tehdä, vaan luvan kanssa rapsutellaan ala kautta kuten kaulalta). Pyysin miestä lopettamaan ja sanoin, että mä en halua, että mun koiria silitellään ja että en voi olla täysin varma heidän käyttäytymisestään. Ja sekin oli totta. Ottaen huomioon molempien koirien taustat, ei niiden reagoimisesta voi olla täysin varma. Toki molemmat näyttivät tänään ihan rauhallisilta, eivätkä sen kummemmin reagoineet vaikka vieras humalainen mies niitä silitteli ja puolittain halailikin, mutta silti. Enkä mä halua, että silloin, kun mä olen lenkillä ja koirat tekevät "työtään" niin kenenkään tulevan koskettelemaan. Se ei vain sovi meille ja mä en voi ymmärtää, että miten se voi suurimmalla osasta ihmisillä olla niin vaikea käsittää? Etenkin humalaisilla? Ja sitten, jos asiasta ystävällisesti huomauttaa, niin ihmiset loukkaantuvat, ihan niin kuin tämäkin kyseinen herra. Närkästyneenä se lähti jatkamaan matkaansa mumisten jotain "ylpeilevästä ja nokkavasta nuoresta naisesta" ja olinpa vielä kuulevani mainintaa "koira paroistakin". Tämähän nyt on ehdottomasti loukkaantumisen arvoinen asia, vai mitä?

Matkamme ei kauan ehtinyt jatkua, kun kadun toisella puolella vastaan käveli eräs vanhempi pariskunta. Tämä rouvashenkilö oli nyt saanut päähänsä, että koirat menevät ehdottomasti pilalle, jos ne eivät saa nuuhkia ja mennä ja tulla (ts. räyhätä liina pitkällä) niin kuin haluavat. Hänellähän oli siis ehdottomasti oikeus ilmoittaa minulle mun natsiudesta ja eläinrääkkäyksestä huutamalla niin lujaa kuin keuhkoista lähti. Tämä mies kyllä kovasti koitti tyynnytellä vaimokettaan, mutta laihoin tuloksin. Huokaus. Tämän naisen mielestä siis mä kävelytän koiria pelkästään, enkä muka koskaan anna olla vapaana tai juoksuta niitä. Tiedoksi nyt ihmettelijöille, että silloin, kun kävelen koirien kanssa, niin ne kävelevät vierellä. Oli sitten maasto tai kaupunki. Mutta luvan kanssa metsissä ja pelloilla ja puistoissa ollaan vapaana (mutta tottelevaisena, eli luokse kutsua täytyy silti kuunnella - hallinnassa siis.). Ja juoksuttaessa joko vierellä tai käskyllä edessä (Viivi osaa vetää käskystä, kun rullaluistellaan). Mielestäni mikään tuon naisen mainitsemista sanoista ei kuulu meidän elämäämme.

Ja kun tulipa nyt mieleen, niin mainitsen tässäkin, eli. Minusta on lievästi sanottuna omituista, että lain mukaan koiran pitää olla kytkettynä, mutta ei tarvitse olla hallinassa. Vertailun vuoksi: Ihminen, jolla on tottelevainen koira ja se kävelee vierellä mutta ilman hihnaa. Ja aisapariksi: ihminen, jolla on räyhäävä koira (iso tai pieni) mutta se on kytketty, vaikkakin häiriköi ja kiskoo taluttimessa pelotellen vastaantulijoita ja aiheuttaen häiritsevää melua. Varmaan arvattekin jo, kumpi näistä on laillisesti oikein? No, tuo jälkimmäinen.. .. ... Jälkimmäinen noudattaa lakia, mutta ensimmäinen esimerkki ei, vaikka se on mielestäni parempi vaihtoehto. Ja tuohon ensimmäiseen pyrin itsekin, vaikka hihnoja käytänkin (laillisuuden nimissä, nimen vuoksi siis).

Kylläpä meitä onkin sitten joka lähtöön, joka junaan, joka maahan ja monenlaisiin ajatuksiin. Onko tämä kaikki todellakin pakko kestää?

Mutta niin. Yhdestä asiasta voin kyllä olla ylpeä. Koirista! Molemmat käyttäytyivät todella upeasti ja välittämättä kännikaloista tuon taivaallista. Mahtavaa! Ja todella hienosti myös Pojulta. :)

Terkuin Kate ja karvaisemmat kaverit :)

 

PS. Isoveikalle terveisiä ja oikein märät ja kuolaiset pusut yltäen koko naamaan tolleroilta! :D Jamitellaan, kun kohdataan ja silleen ;)


( Päivitetty: 30.06.2012 13:39 )

 - Kate | Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5.




 Taistelua maailman yksinkertaisimman asian kanssa
02.06.2012 21:16 | Kate

Varoitus: Tämä on ehdottoman angsti teksti, joten, jos et jaksa ahdistua, niin suosittelen lämpimästi ettet jatka lukemista!

 

Mutta niin. Se asia, minkä kanssa taistelen on nämä kotisivut. Kuten monet ovat jo huomanneet, että päivitin ajankohtaisiin muokanneeni sivuston ulkonäköä. Ja se on totta! Muokkasinkin. Ja hetken ne muokkaukset myös näkyivät ja toimivat. Mutta siis hetken.

 

Sillä yhtäkkiä, aivan käsittämättömästä syystä mikään muokkauksistani ei sitten enää toiminutkaan. Ei edes taustakuva, mikä nyt pitäisi olla niinkin simppeli kaikessa toimivuudessaan. Mutta ei, niin ei.

 

Noh, muokkasin toisenkin kerran kaikki, mitä olin edelliselläkin kerralla muokannut. Ja taas. Toimivuus kesti tasan sen hetken. Ja sitten, kun latasin sivun uudestaan, niin tadam - ei mitään! Kaikki vaivalla laittamani muokkaukset olivat taas tipo tiessään. Oi, miksi, oi, miksi?? Ei voi ymmärtää.

 

Joka tapauksessa luovutan. En jaksa enää taistella maailman typerimmästä asiasta enkä ainakaan yhtään sen enempää kuluttaa aikaani tai energiaan tähän pirunmoiseen v****untumiseen.

 

Mutta kysynkin vain, että miksi mikään ei voi koskaan toimia vain nappia painamalla? Entä miksi mikään ei koskaan toimi, silloin, kun toimii ohjeiden mukaan? Onko muillakin samanlaisia ongelmia tämän suntuubin kotsarien kanssa? Ja jos, niin onko tähän ratkaisua??

 

Toivottavasti kaikki toimis huomenna vain yhtäkkiä, kun avaan taas sivuston ylläpidon.. Hermothan tässä menee (päreet paloi jo)..

 

Huokaus. Syvääkin syvempi huokaus!


( Päivitetty: 30.06.2012 13:38 )

 - Kate | Kommentit (3)Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5. Pisteet: 5.000 (3)




 "Eikö täällä saa nukkua, p****le??"
28.05.2012 16:44 | Kate

Olipa kerran (eli eilen) muuan IKEA-pussi, joka lojui vessan lattialla pyykkikoneen vieressä. Sattuneesta syystä se oli siinä, koska joku ison iso ja pitkä käveri oli aiemmin päivällä varsin hävyttömästi päättänyt kastella pikku raukan laittamalla siihen suoraan koneesta karmean kasan märkää pyykkyiä ja vienyt ne pyykit sittemmin parvekkeelle kuivamaan.

 

Tuli ilta ja tuo sininen muovinen möykky oli siellä vessassa hyvinkin tyytyväisenä siitä, ettei tuota nöyryytystä enää tapahtunut ja vihdoin ja viimein sai olla rauhassa. Luulo ainakin oli kova. Sammuivat valot ja koko kämppä hiljeni nukahtaakseen. Pahaa aavistamaton pussukkakin oli juuri ummistamaisillaan silmänsä, kunnes kuului järjetön muksahdus. Ja MÄISK ja RUTS ja RÄISKIS. Raukan rapiseva huuto raikui koko talossa, niin kovasti häneen sattui. Pimeässä hän ei nähnyt mitään, mutta pelko vavisutteli joka puolelta. Hetken oli taas hiljaista ja pussi peloissan vapisi miettien seuraavaa iskua. Kuului pikkutassujen laukka askeleita ja leikillistä maukaisua. Sitten joku karvainen tassu taas tuli ja mätkäisi turpaan, niin että kipu ja pelko pakottivat muovikassin suorastaan karjumaan. Kamalasti sattui, mutta mitään ei voinut. Parka. Taas kuului pari leikillistä maukaisua. Jollakulla selkeästi oli hauskaa toisen kustannuksella!

 

Kerta toisensa jälkeen pikkuisen oli otettava karmivan tappavat iskut vastaan ja kuunneltava itku kurkussa tuota nauravaa pilkkaamista ja välillä laukka-askeleita pelko selkäpiissä. Sitten se joku, jolle ei riittänyt pelkkä ulkokuoren hakkaaminen, tuli pussiin ja alkoi mukiloida sisältä päin. Pikku pussi huusi ja karjui täysi palkein ja itki ja rapisi, minkä keuhkoista lähti. Lopultakin joku tuli pelastamaan hänet.

 

Ensin kuului kova "Mitä v****a! Eikö täällä saa nukkua, p****le??". Sitten joku riuhtaisi oven auki ja tömisteli vihaisena vessaan. Juuri oikeaan aikaan, sillä toinen näistä koviksista oli juuri vetäissyt teräaseensa esiin ja viiltänyt jo kerran viiltääkseen toisen ja viimeisen kerran. Tämä järjettömän kokoinen eläin kuitenkin karjaisi niin hurjasti, että siinä vaiheessa nuo karvaiset kiusaajat saivat jalat alleen ja pötkivät pakoon pää viidentenä jalkana. Muovikassi ehti jo ajatella enkelin tulleen hänen luokseen, ja melkein ehtikin jo kiittää ääneen. Mutta sitten tämä "enkeli" nappasi hänet kovakouraisesti käteensä ja kivuliaasti sulloi hänen sisuskalunsa pienen pieneksi mytyksi ja vielä sen jälkeen vihaisena raijasi hänet komeroon. Matkalla se öykkäri vielä sadatteli niin vimmoissaan, että kassi-parkaa alkoi pelottaa enemmän kuin koko illan aikana yhteensä ja oli tipalla, ettei lirahtanut housuun. Ärtyneenä tämä suuri mammutti viskasi pussin komeron kylmälle lattialle pölyn sekaan pimeään viettämään tulevan yönsä yksin. Ja perässään vieläpä paiskasi oven niin pirullisella voimalla kiinni, että ikkunat helähtivät pahaa enteillen. Ihan kuin pussiparka olisi vielä kuullut tämän ison elefantin mainitsevan jotain "s****nan kissoista", mutta siitä hän ei ollut ihan täysin varma, sillä pelkohan sumentaa paitsi järjen, niin myös muistin.

 

Mutta kuten lähes kaikilla tarinoilla, myös tällä tarinalla on onnellinen loppu. Tämän verityön jälkeen kaikki saivat viettää yönsä rauhassa. Pussi mytättynä kivuliaaseen asentoon komeron pimeimmässä nurkassa yksin (onneksi edes alusta oli pehmeä villakoirien ansiosta) ja kissat jossakin kämpän nurkassa piilossa, koirat omilla paikoillaan ja Kate sängyssään. Seuraava aamukin oli varsin mukava, kun ainakaan tähän mennessä ketään ei ole vedetty lättyyn, ei ainakaan ilman syytä.. Eikä kenenkään inhimillisen olennon puolesta. Noista pienemminstä karvatolleroista, kun ei ikinä tiedä, mitä he touhuavat, niin niiden puolesta ei voi luvata. Koskaan.


( Päivitetty: 30.06.2012 13:38 )

 - Kate | Kommentit (1)Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5. Pisteet: 5.000 (3)




 Kissat karkuteillä osa 1
17.05.2012 01:24 | Kate

Olinpa kerran "käymässä"(mun reissut venyy aina) Kokkolassa ja oli poislähdön aika.

Voin kertoa näin alustavasti sen verran, että mä, kun reissaan, niin mulla reissaa myös eläimet. Eli tavaraa riittää: kaksi kissankantokassia tuhdit karvatollerot sisällään, iso rinkka, veska, läppäri, koiria milloin minkäkin verran (onneksi ne kävelevät sentään itse) ja Viivin 12kg painava metallinen kisahäkki (siihen tosin keksin sellaisen kärrysysteemin, niin enää sitä ei tarvi kantaa, riittää, että vetää). Toisinaan matkaan eksyy myös kitara ja milloin mitä muutakin kampetta, riippuen matkasta ja sen pituudesta. Ja senkin voin kertoa, että harvemmin autokyydin saan, yleensä kuljen yleisillä ja kävellen. Kyllä: kaikkien noiden tavaroiden kanssa kävellen, oli talvi tai kesä, sää mikä hyvänsä. Paitsi talvella on toisinaan perässä pulkka, jota Viivi ystävällisesti vetää :)

Joka tapaksessa, tämä tarina kertoo siitä, kuinka Gayly oppi avaamaan vetoketjun. Ja tietenkin omasta kantokassistaan, mistäpä muusta. Tämä tarina kertoo myös siitä, kuinka kova jätkä tuo mun "mies" (vai pitäisikö sanoa entinen mies) oikein onkaan.

Olin juuri nousemassa kaikkien noiden härpäkkeiden kanssa bussiin, kun kuski sitten kysyi: "Oliko tuo sun kissa?" ja mä että: "Mikä?" "No toi, joka juuri juoksee tuolla." Ja vilkaisin olkani ylitse. Ei jumalauta. Se on Gayly. Siellä se loikki bussien välistä Matkahuollon pihan poikki jonnekin piiloon.

No. Ei siinä auttanu muu kuin sanoo kuskille, et kiitti ja moi ja lähtee yhden s****nan kissan perään keskellä Kokkolan keskustaa. Ruuhka-aikana, kesä kuumalla. Jonkun aikaa sitä Gaylyä huutelin ja kaivoin taskusta vielä makupaloja (mulla on niitä aina varuiks). Ei. Ei tietenkään tullut. Soitin jo siskolle ja sanoin, et myöhästyin dösästä erään ääliön takia. Mun oli tarkoitus mennä muistaakseni Pyhäjärvelle, jossa sisko oli auton kanssa vastassa mua, ja oltais jatkettu matkaa siitä yhdessä. Sisko käski mun mennä katsomaan Kokkolan kirjaston pensaikosta, josko se Karvinen lymyäisi siellä. No en niitä kamoja jaksanu alkaa roudaamaan sen enempää kuin oli pakko, vaan kävin heittämässä ne Matkahuollon tiskin taakse ja otin vain Gaylyn matkakassin ja Viivin. 

Annoin Viiville hajun siitä kassista ja käskin sen seuraamaan jälkeä sillä välin, kun itse kyrsiintyneenä polttelin ketjussa röökiä ja vastasin turhautuneena siskon puheluihin, kun hän kyseli kissan löytymisestä.

Viivikin vain haki jälkeä Kokkolan vilkkaimmalta kadulta ja mä tiuskin sille, et "Ei se nyt siellä ole, ei se nyt niin tyhmä ole! Etsi kunnolla!" Päätin mennä tarkistamaan kirjaston pihan, mutta ei ollut sielläkään. Huutelin sitä kattia rööki ja makupalat kädessä pitkin pitäjää ja sivullisilla oli varmaan hauskaa. Onneksi ei tullut vastaan tuttuja.

Pettyneenä ja murtuneena, kun totesin, ettei sitä kissaa löydy käännyin takaisin mennäkseni Matkahuoltoon ja kysyäkseni joltain löytöeläin paikan numeroa. Gaylyhän on sirutettu ja rekisteröity, joten, jos joku sen olisi löytänyt, niin se olisi palautunut mulle.

Mutta juuri silloin kuulin siltä vilkkaimmalta kadulta jarrujen kirskuntaa. Kuin hidastetusta filmistä käännyin kannoillani ja lähdin juoksemaan kohti sitä ääntä. Siellä se Gayly oli keskellä autotietä, molemmista suunnista autot olivat pysähtyneet ja kuin ihmeen kaupalla Gaylykin oli hengissä. Ja mites se menikään? Ei se nyt niin tyhmä ole..

Sen verran fiksu se kuitenkin oli, että ei enää lähteny karkuun, vaan antoi kiltisti ottaa syliin ja painautui oikein kunnolla vasten. (suomeksi: Gayly oli kuin patsaana keskellä sitä himputin katua: selkä köyryssä, häntä tikkusuorana, silmät lautasena - kauhusta kankeana siis.) Ja molemmista suunnista neljältä kaistalta oli autot pysähtyneenä ja Gayly siinä keskellä, josta mä sen kipaisin ripeästi hakemaan ja nolona nyökkäsin kuskeille tervehdykseksi ja kiitokseksi nopeasta reagoinnista.

Soitin siskolle ja kerroin kissan löytyneen. Sisko katsoi mulle junan aikataulun ja matka pääsi jatkumaan. Gaylyn laitoin valjaisiin kiinni enkä enää koppaan ja valjaissa se kiltisti jolkottelikin Matkahuollosta VR:lle ja ihan itse hyppäsi junaankin. Sittenpä niillä sivullisilla vasta hauskaa olikin ja yks poja kloppi jopa nauroi meille ihan suoraan päin pläsiä. Mutta en jaksanut välittää. Väsyneenä vain istahdin penkille ja mietin Gaylyn aikaansaannoksia. Huhhuh, on se kova jätkä. Sai jopa Kokkolan ruuhkan pysähtymään vuokseen..


( Päivitetty: 30.06.2012 13:37 )

 - Kate | Kommentit (1)Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5. Pisteet: 5.000 (3)




 Pah, pah ja vielä kerran PAH.
11.05.2012 11:39 | katenlauma

Olin eilen kipeänä. Ensin yöllä heräsin kuumeeseen ja siihen, että palelsi. Edes kaksi huopaa ja kaksi kissaa kainalossa ei auttanut, vaan palelin silti. No, sitten aamulla oli hiki. Eli kuume laski, mikä oli ehdottoman hyvä juttu, mutta se pirunmoinen päänsärky ei kyllä ollut kivaa. Särkylääkettä ei tietenkään ollut olemassakaan koko hiivatin huushollissa, enkä todellakaan olllut siinä kuosissa, että olisin kävellen sitä jaksanut hakea apteekista, vaikka matkaa on peräti huimat 2 km. Ruokahaluakaan ei koko päivänä näkynyt.

 

Koirat oli tietenkin pakko käyttää ulkona silläkin uhalla, että lerva meinasi lentää joka askeleella. Enkä edes ollut krapulassa. Ja siinä lenkkipolun varressa mietinkin, että "onpa hyvä, että on kaksi koiraa. Sillä välin, kun toinen on tarpeillaan tuolla ojassa, niin toinen istuu vieressä ja sitä voi pitää tukena." Oli nimittäin juuri sellainen olo, että kohta lähtee taju. Viiviä tuo heikko oloni ei hetkauttanut juuri mitenkään (Viivi on ennenkin nähnyt mut toipilaana), mutta Pojua se hieman hämmensi. Huolissaan se ynisi ja koitti kuonollaan pökkiä kättäni ja painautua mua vasten kuin kysyäkseen "Mikä sulla on?". Onneksi koirillakin oli eilen (ja vielä vähän tänäänkin) selkeästi laiska päivä. Molemmat vain raukeina löntystivät vierellä, kun heitä pissillä käytin. Muutenpa me ei sitten eilen jaksettukaan riehua, ei treenata eikä käydä koirapuistossa.

 

Mulla on tapana sairastella erittäin harvoin. Siksi vähän ihmettelinkin, että mikä hemmetti mua oikein vaivasi eilen. Noh, vastaushan löytyi sitten omasta biorytmistäni. Nimittäin, aina, jos mun biorytmissä kaikki kolme tasoa (fyysinen-, emotionaalinen- ja älyllinentaso) ovat matalalla yhtäaikaa, niin on varmaa, että sairastun vähintään flunssaan. Näin tapahtuu ehkä kerran vuoteen, jos niinkään usein.

 

Onneksi tänään on vähän parempi olo ja päätäkään ei säre enää niin paljon. Illalla mahdollisesti tuon sateen jälkeen onkin sitten korkea aika mennä koirien kanssa puistoon juoksentelemaan ja käydään pitkällä kävelylenkillä.

 

Hieman erikoista kylläkin, mutta jostain syystä mun kissatkin osaavat olla riehumatta silloin, kun mä olen kipeänä. Omituista.. Kumpikaan ei ole eilen eikä tänään ottanut yhtään juoksupyrähdystäkään (koputetaan puuta), tavaroita ei ole putoillut hyllyiltä (koputetaan uudestaan puuta) eikä mitään ole mennyt rikki (nyt todellakin koputetaan sitä puuta!!). Sen sijaan molemmat ovat kyöhnänneet vain sylissä ja jaloissa ja ilmeisesti ovat suorastaan nauttineet siitä, että olen kipeä. Ovat ainakin saaneet huomiota normaalia enemmän.

 

Sairastelussa on ainakin yksi hyvä puoli. Nimittäin lukeminen! Kun muuten tuppaa aina unohtua tuo kirjojen selaaminen, niin sänkytoipilaana, kun ei muuta jaksa tehdä, niin kirjoja tulee kyllä luettua vähän useampia kerralla. Nytkin luen John Finnemoren Robin Hood ja hänen iloiset toverinsa -kirjaa (WSOY, 1958). On muuten loistava kirja, kannattaa lukea! Ja olis muuten larppaajille hyvä peli-idea, jos vain joku tarttuisi siihen, hehheh :)

 

Niin ja nyt tuli heti toinenkin hyvä puoli mieleen sairastelusta: silloin on ainakin lupa olla laiska. Kukaan ei taatusti katso kieroon, jos sanoo, että "kipeänä ollessani en muuta kuin makaan sängyssä, luen, kirjoitan ja katson leffoja yms". Mutta sanopa tuo niin päin, että "terveenä ollessani en muuta teekään, kuin makaan sängyssä, luen, kirjoitan ja.. "

 

Mutta nyt jatkan itseni parantelemista. Ja olkaa niin kilttejä, että älkää itse sairastuko. Ei se oikeasti niin mukavaa ole, vaikka silloin saisikin laiskotella.

 

-Kate-


( Päivitetty: 30.06.2012 13:35 )

 - katenlauma | Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5. Pisteet: 4.750 (4)




 Vuoroin vieraissa
02.05.2012 20:08 | Kate

Kissani ovat oikein ihania. Rakastettavia mussukoita. Se heidän rakkautensa minuun on vain todella pirullisen syvää. Ainakin kepposet. Kuten tänään taas: Kate käy partsilla ja koittaa sulkea oven mahdollisimman nopeasti, jottei kissat pääse livahtamaan. Noh, menee puoli tuntia ja Kate miettii "missä saakelissa ne kirppukasat on?". Ja Kate etsii ainakin seuraavan puolen tunnin. Noh, sitten käy mielessä, että josko ne kuitenkin olisivat livahtaneet partsille. Tuumasta toimeen ja Kate menee katsomaan partsille jättäen oven selkosen selälleen. Ei näy. Ei edes kaiteen toisella puolen. Kate on menossa takaisin sisälle ja jää ovelle ovi rakosilteen miettimään näiden musupalleroiden olin paikkaa. "Kyllä ne kohta, viimeistään safka-aikaan kömpivät piiloistaan."

Samassa summeri pärähti ja pärähti vielä uudemmankin kerran oikein ärhäkkäästi. "Kuka sa****a on tulossa mun luokse tähän aikaan aamusta??!!" (kello oli about 7) Kärttyisenä Kate menee ja avaa oven märisten "Niin, mitä?". Ja vastaansa hän saa vähintään yhtä kärttyisen, ellei jopa happaman, naapurin, joka oli pukeutunut kämäsesti aamutakkiin, jonka liepeiden välistä kalsarit vilkkuivat ja jonka alta reinojen kärjestä törrötti pottuvarvas. Kädessään tällä vanhemmalla herralla oli kaksi karvavyyhtiä, jotka hän laski maahan ja murahti "Nää taitaa olla sun". Pöllämistyneenä katsoin, kun Gayly ja perässään Tiikeri kuin muina miehinä vaan tallustelivat keittiöön ja alkoivat murkinoida. Vilkaisin naapuria ja kiitin kohteliaasti kahden karkurin palauttamisesta. "Ne tulivat meidän partsilta ja söivät kinkut vaimon leivän päältä." En ollut uskoa korviani. Siis mun kissat olivat aivan pokalla menneet naapuriin parvekkeelta murtautuen ja sen jälkeen varastaneet kinkut? WHAT? Eli katti parat kuvittelivat kuolevansa nälkään ja totesivat, että koska meiltä ei koskaan saa safkaa -tai ainakaan hyvää sellaista- niin haetaan naapurista! Jumankekka, miten ihailtavaa logiikkaa ja järjen päättelyä. Tai entäs naapurisopu? On nyt varmaan hyvässä kuosissa.. Tai eihän se tietenkään kissoja kiinnosta tuollaiset pikkuseikat. Vatsa vain oli täytettävä ja seikkailun hurma tyynnytettävä.

Pyysin naapurilta vielä anteeksi kissojen käytöstä ja lupasin jatkossa huolehtia paremmin, että kissat pysyisivät ihan vain omilla ruokakipoillaan. "Eipä mitään" naapuri mutisi ja olin näkevinäni jopa lievän hymynkareen hänen huulillaan hänen poistuessaan. Suljin oven ja itseäkin alkoi hymyilyttää. Etenkin, kun muistelin, miltä naapuri oikein näytti. Räkätin oikein makeasti ajatukselle, paitsi, kun kävelin itse peilin ohi. Jo loppui nauru. Peilistä tuijotti ihan kuin jyrän alle jäänyt mantteliukko rastat sojossa joka ilmansuuntaan. Oli varmaan saanut tuhannen voltin täkyn heti aamusta. "No, ei mikään ihme, että sitä yrmeää naapuriakin alkoi sitten hymyilyttää - oli oikeasti varmaan tikahtumaisillaan.."

Painelin sitten keittiöön jatkaakseni aamupalaa, mutta eräät olivat ehtineet ensin: Kahvikuppi nurin vasta pestyllä pöytäliinalla ja leivät murustettu pitkin pöytää, kinkkupaketti tyhjänä ja maidot litkitty murokulhosta. Gayly vielä ihan pokalla tuli luokseni jalkoihin kyöhnäämään ja kehräämään maukuakseen LISÄÄ ruokaa. Huokaus.

Että hyvää huomenta vain Teillekin.


( Päivitetty: 30.06.2012 13:35 )

 - Kate | Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5. Pisteet: 5.000 (3)




 Oikea ilon ja piristyksen kultakaivos!
30.04.2012 23:35 | Kate - tunnetustikin ;)

Onneksi on keksitty Youtube. Juuri nyt tuntuu näin kivalta. Piristävä mesta, kieltämättä :D

Löysin yhden mahtavan sarjan. Kuvastaa juuri Gaylyn luonnetta kuin prikulleen. Voitte siis vain kuvitella, kuinka hauskoja aamuherätyksiä mulla on..?! Esim, tänä aamuna hajosi vain kynttilän jalka, kun tämä karvatollero yritti saada mut hereille. Ja tapansa mukaisesti myös onnistui.

 

Mutta nyt jatkan tuben selailua :)

 

Katsokaapa vaikka tämä!

 

Terkuin Kate ja karvakasat

 

 

 

 


( Päivitetty: 30.06.2012 13:32 )

 - Kate - tunnetustikin ;) | Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5. Pisteet: 5.000 (2)




 "Paljonkohan kello on??!!"
16.04.2012 00:24 | Kate

Mä en ymmärrä. Miten joku voi sanoa vain käyttävänsä koirat ulkona? Itse, kun menen koiruuksien kanssa ulos, niin aina on varattava aikaa vähintään tunti. Vaikka kyse olisi pelkästä "korttelin ympäri pissityksestä". Ehkä olenkin tässä asiassa sitten luonnon lahjakkuus. :)

Aamuisin herään aikaiseen (about vähän vaille kuusi), jotta ehdin "käyttää" koirat ja syöttää ne ja syödä itsekin ennen töihin tai kouluun lähtöä.

Normaalit ihmiset varmaan todellakin vain käyttävät koiransa aamuisin ulkona. Itsellä se ajattelu menee jotakuinkin näin: "Koirapuistoon en nyt ainakaan mene, kun siellä vierähtää aina aikaa. Tänään käymme vain pari kilsaa nyt, illalla ehdimme ulkoilla enemmän." Ja toki aluksi kävelemmekin sen kilsan, pari. Mutta sitten. "Niin vai, mähän voisin pikaisesti käydä tuolla suunnassa, kun siellä on aina niin kaunista. Ei siinä kauan mene." Ja pikaisen käynnin jälkeen "hmm.. mitähän tuolla on? En ole koskaan tuolla päin käynytkään.. Käynpä nopeasti vilkaisemassa." Ja yllättäen löydän aina sopivan paikan - nimittäin: "Vau, mitä aluetta! Ei ole muita ihmisiä eikä koiria, ei liikennettä, ei kieltoa.. Täällähän voi antaa koirien olla hetken vapaana." Lumoutuneena ihailen maisemia ja kiinnostuneena seuraan koirien touhuja, käyttäytymistä ja välillä otan kontaktiharjoituksiakin molempien kanssa yksin ja erikseen. Sitten taas seurailen heidän tutkimusretkeilyä ja itsekin tiirailen maastoa hyvin intensiivisellä mielenkiinnolla, kunnes.. Yhtäkkiä havahdun ajatukseen "Paljonkohan kello on??!!" Ja joka samperin aamu saan aina juosta lähestulkoon henkihieverissä takaisin himaan ja rivakkaan tahtiin nakkaan koirille ja kissoille safkat ja vaihdan vaatteet ja heitän takin niskaan, jotta ehtisin juoksuaskelien siivittämänä vielä puoli kasin junaan. Tässä siis meikäläisen 'rauhallinen' aamu. Ja joku erittäin fiksu ystäväni vielä ehdotti mulle, että jos hivenen rauhallisemmin ottaisin nuo aamut, kun hätiköidessä aina unohtuu matkasta jotain. Ja yleensä jotain tärkeää, kuten puhelin tai avaimet. Tai vastaavasti käteen jää jotain, minkä huomaan vasta junassa (viimeksi oli talutin kädessä - ei sentään koiraa!).

Noh, iltapäivällä duunin jälkeen on suht helppoa. Siitä selviää yleensä kaikkein nopeiten. Yleensä. Melkein. Tai. Noh.. Yritin huijata, mutta en onnistunut. Iltapäivän lenkki riippuu vähän päivästä. Yleensä olen kavereiden luona kylässä, jonne koirat lähtee matkaan, tai sitten joku kaveri on mun luona ja lähtee mun matkaan 'käyttämään' koiria. Se oli se helpoin osuus. Mutta auta armias, jos sattuu olemaan iltapäivä, joka on tarkoitus viettää keskenään lauman kanssa.. Ensin toki kierrän vain sen korttelin, eli about kilsan. Mutta jotenkin kummassa mä aina ajaudun läheiselle kentälle ja jotenkin kummassa ja ikään kuin aina sattumalta se kenttä on aina siihen aikaan tyhjä. Siis aivan varmasti tarkoitettu pientä koulutus tuokiota varten. Noh, ensin Viivin kanssa vähän haastavampia juttuja ja Poju venaa liekassa kiinni vähän matkan päässä. Sitten on Pojun vuoro ottaa hiukan tokon alkeita. Ja tietenkin, kun Poju on nopea oppimaan, niin se innostaa sekä koiraa että mua. No, sitten on pakko kokeilla, josko Viivikin oppisi jonkin uuden jutun tai jaksaisi ylläpitää tiivistä kontaktia hiukan kauemmin. Ja tokihan jaksaa ja jaksaisi vielä enemmänkin, kunnes Kate TAAS havahtuu ajatukseen: "Paljonkohan kello on??!!" Silloin on pakko lähteä dallailemaan takaisin päin, jotta päivän aikana ehtisi tehdä jotain muutakin (kuten siivota -blaah- tai tehdä koulujuttuja -tupla blaah-).

Iltalenkit on kans yksi murheen kryyni. Ainoastaan pituudelta, ei muuten. Aluksi kierrän sen normaalin lenkkipolun (about 6 kilsaa) ja tietenkin sen lenkkipolun varrella on koirapuisto. Jos siellä on koirakavereita, niin toki niitä täytyy käydä morjenstamassa, kuten taas tänään. Sinänsä ihan mukavaa, mutta aikaa vievää. Jos sinne koirapuiston tietämille osuu kasin aikaan illasta, niin hyvällä tuurilla ysiltä sieltä pääsee lähtemään. Paitsi tänään. Tottakai juuri tänään siellä oli paljon porukkaa ja uusia tuttavuuksia. Ne kaikki olivat varmaankin juuri siksi siellä tänään, koska Katella on huomenna ruotsin kirjoitelman deadline ja siitä ei ole 'kuin' puolet raapustelematta.. Voitte vain arvata, kauan siellä vierähti aikaa ja mikä on Katen vireystaso ruotsin aineen kirjoittamiseen (joka tosin on juuri nyt onneksi vain viilauksia vaille valmis).

 

Arvaatte varmaan, mitä juuri nyt kysyn itseltäni? Jep..

 

PALJONKOHAN SE SIMPURAN KELLO MAHTAAKAAN OLLA??!!

 

Eli öitä. :)

 


( Päivitetty: 16.04.2012 01:17 )

 - Kate | Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5. Pisteet: 5.000 (1)




 Voi Poju, poju!
31.03.2012 22:27 | Kate

Uusi hauveli on nyt sitten kotiutunut meille. Tai, kotiutunut siksi aikaa, kunnes saa oman loppuelämän kodin. Toimin nimittäin Pelastetaan Koirat Ry:lle sijaiskotina rescue koirille. Niin, tai siis luonani tulee aina kerrallaan olemaan yksi eläin - koira tai kissa.

 

Poju, oikealta nimeltään Rüblik, tuli eilen illalla/yöllä myöhään. Todella mukava nuori herra on kyseessä! 9-kuukautiseksi varsin rauhallinen. Ulkonäöltään Poju on rahtusen sakemannia muistuttava - tosin epäilen seassa olevan myös esim. kultaista noutajaa. Ensimmäinen haasteemme oli rappukäytävä ja ne kuuluisat rappuset. Poika, kun ei millään meinannut omin avuin tulla rappuja ylös. Sisään päästyämme kaveri kuitenkin rauhoittui ja nukkui yönsä hyvin.

 

Sattuneesta syystä hellittelin Rüblikkiä "Poju"-nimellä ja huomasin sen olevan erittäin toimiva. Poika otti 'pojun' kuullessaan heti kontaktia ja tottelee sitä nimeä paremmin, joten siitä syystä kutsun häntä Pojuksi. Itsellekin tuo sopii suuhuni paremmin kuin 'Rüblik', joten ainakin mun luona ollessaan Poju, mikä poju!

 

Tänä aamuna olin aikaiseen hereillä ja jo seiskalta pinkaisin koiruuksien kanssa ulos. Rappusten kanssa oma koirani toimi esimerkkinä ja ravasi pyynnöstäni rappuja ylös-alas ja lopulta Pojukin totesi, ettei niihin rappusiin kuole. Ainakaan, jos astelee rauhallisesti.. Eli rappusfobia oli sillä selvä - kiitos Viivin.

 

Ulkonahan oli vaikka ja mitä, mikä olisi nuorta herraa kiinnostanut vähän enemmänkin. Epäilemättä kaikki kiimaisten narttujen hajut ovat paljon mielekkäämpää seurattavaa kuin emäntä, mutta emännän mukaan kuitenkin mentiin ja mennään jatkossakin. Nopeasti Poju oppi hihnakäyttäytymisen. Välillä toki joutuu muistuttamaan, että vierellä mennään ja vastaantulijoita ei tuijoteta, mutta eihän pentu voi kaikkea muistaa kerralla! Jostain syystä vastaantulevat miehet olivat Pojun mielestä tosi pahoja, joten niille piti yrittää haukahtaa. Heti tietenkin muistutin Pojua, kuinka käyttäydytään (eli ei mitenkään. jatketaan vain eteenpäin välittämättä. Myöhemmin täytyy varmaan tuttujen miespuolisten henkilöiden kera pikkuhiljaa sosiaalistaa ja saada pelkoa pois). Viivi oli hyvänä esimerkkinä tässäkin.

 

Viivi sai näyttää esimerkkiä myös koirapuistossa. Sattumalta puisto oli tyhjä ja ajattelin antaa koirien temmeltää siellä jonkun aikaa. Päästin hihnat irti ja annoin luvan lähteä. Vaan, Pojupa ei lähtenytkään! Hämmentyneenä se vain katsoi mua kuin kysyäkseen "Mitä nyt?". Viivi tuli kutsumaan Pojua leikkiin ja muutaman kutsun jälkeen poika lähti epävarmana ravaamaan hiukan eteenpäin. Muutama minuutti ehti kulua ja lopulta poikakin innostui hurjaan takaa-ajo -leikkiin. Ja vielä muutama mukkelis-makkelis-ympäri pyrähdys ja pikkuraukka tuli hengästyneenä mamman luokse. Viivi tuli uudestaan kutsumaan leikkiin, mutta pikkuinen ei enää jaksanut. Vähän yritti toisen mieliksi painia, mutta siinä vaiheessa, kun Viivi oli vasta lämmitellyt, toinen oli jo ihan naatti.

 

Himassa oli ulkoilun jälken vuorossa ruokailu ja tottakai molemmat söivät oikein hyvällä ruokahalulla. Poju vielä tuli kiittämään ruuasta ja röyhtäisi oikein miehekkäästi varpaista lähtien, jonka jälkeen pisti maaten olkkarin matolle. Viivi meni tyypillisesti omalle paikalleen nukkumaan ja niin oli koko lauman aika laittaa pikkupäikkäreille. Kissat toki keksivät sillä välin varastaa Viivin kuppiin jääneitä nappuloita ja oikein ihanasti nakersivat niitä keittiön lattialla siten, että koko samperin lattia oli murustettu huolellisesti. Uutta designia siis kissojen tapaan. Kunnollista ja tehokasta jälkeä.

 

Nyt on enää vuorossa iltapissitys ja sitten paapilullaa koko (rupu)sakki. Huomenna uudet kujeet ja kissoilta todennäköisesti uudet jekut. Niitähän riittää joka päivälle vähintään yksi, useimmiten monta. Pirullinen huumorintaju noilla kattivanukkailla!

 

Terkuin

 

Rätti-Poikki-Puhki-Kulunut Poju ja Kate (jota ainakin tänään kyllästytti kuurata keittiön lattiaa. Etenkin, kun ei ollut sitä ITSE sotkenut, prkl..)

 

P.S Linkkasin jo etusivulle, mutta laitan nyt tähänkin. Eli: Jos olet kiinnostunut koirien auttamistyöstä, niin vieraile Pelastetaan Koirat Ry:llä. Toki voit auttaa koiria myös ottamalla itse löytöeläinkodista koiran ja tarjoamalla sillee rakastavan kodin. Pakkoko sen on rotukoira olla?

 

 


( Päivitetty: 31.03.2012 23:28 )

 - Kate | Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5. Pisteet: 5.000 (2)




 Mahtavaa!
28.03.2012 20:15 | Kate

Hieno juttu, sillä viekku ja foorumi on molemmat korkattu! Kiitän. :) ja eikun lisää viestiä vain tulemaan. Mulle voi laittaa viestiä myös privana viekusta, jos ei julkista halua laittaa.

 

Tänään jatkuu sivujen päivitykset ja ainakin etusivusta yritän tehdä hivenen houkuttavamman. Katsotaas mitä muuta saan aikaiseksi ;)

 

 

 

 


 - Kate | Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5.




 Sivusto pystytetty!
26.03.2012 16:37

Huh, että oli rankkaa rekisteröityä tänne.. Ja vielä, kun jaksaisi sitä sisältöä tänne sivustolle luoda ja tuoda! Mutta hiljaa hyvä tulee, eihän kaikkea tarvitse heti saada valmiiksi.

 

Tämän kyseisen sivuston pääpaino on tietenkin tässä blogissa, nimittäin -kuten nimikin jo kertoo- tarkoitus on jakaa minun ja sievoisen erikoisen laumani tarinoita ja kommelluksia. Sattuneesta syystä, niitä nimittäin riittää..

 

Stooria tulee ja kuvien kera. Laumani esittelykin saapuu sitten ajallaan, heti, kun sen vain sanoiksi täältä pääkopastani käännän kaikkien nähtäville.

 

Innolla odotan sitä, että joku ystävällisesti korkkaisi guestbookin. Niin, siis.. Vieraskirjahan on toki sitä varten, että sinne jätetään tassunjälki, puumerkki, sepustus, ilmoitus, tai mitä ikinä nyt sitten vain laittaakin oman käyntinsä merkiksi. Se olisi oikein mukavaa :)

 

Mutta, nyt jatkan sivuston viilaamista.

 

Terkuin, Kate


( Päivitetty: 26.03.2012 17:38 )

Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5. Pisteet: 5.000 (1)



©2017 Katen lauman tarinoita - suntuubi.com